Iron Maiden vetää 20 000 vierasta Hämeenlinnaan

Kantolan tapahtumapuiston tämän kesän suurkonserttiin on kolmisen viikkoa aikaa. Järjestelytöitä on tehty usean kuukauden ajan ja nyt viilaillaan viimeisiä asioita kuntoon, ennen varsinaista rakennustyötä. Viime kesän konsertin ongelmakohtiin on pyritty tarttumaan napakalla otteella.

musiikki
Ilmakuva konserttipaikan yläpuolelta
Kantolan tapahtumapuistossa oli mukana kuulijoita miltein jokaisesta Suomen kunnastaPetteri Rättö

Liikenteen sujuvuus on asia, jonka toivotaan tänä vuonna parantuvan huomattavasti. Järjestäjät ja viranomaiset ovat pohtineet vaihtoehtoja, joista toivotaan ratkaisuja Vanajantien ja valtatie 10 ruuhkakohtiin. Konsertin turvallisuuspäällikön Ville Ketosen mukaan viime kesän kokemuksista on otettu opiksi.

– Isoin muutos on Vanajantien osittainen muuttaminen yksisuuntaiseksi. Kantolankadun ja Vanajantien risteyksestä aina Vanajankirkolle saakka liikenne saa kulkea vain etelän suuntaan.

Suunnitelman teossa ovat olleet mukana myös taksiyrittäjät, joiden palveluja kaivattiin enemmän viime kesän konsertin jälkeen.

– Tällä ratkaisulla pyritään palvelemaan yleisöä paremmin. Jokaista tapahtumaa varten tehdään oma profilointi ja tämän mittasuhteen konsertti tarjoaa mahdollisuuden toimia näin, Ville Ketonen kertoo.

Lippuja myyty noin 20 000 kappaletta

Konserttijärjestäjä Live Nationin mukaan Iron Maidenin konserttiin odotetaan noin 20 000 vierasta. Tämä tietää myös huomattavasti pienempää yksityisautojen määrää. Viime kesänä Visamäkeen rakennettu pysäköintialue ei ole tänä vuonna käytössä.

– Visamäen parkki koettiin logistisesti hieman hankalaksi ja viimevuotiset ruuhkat johtuivat osaltaan Visamäen non-stop liikenteestä, mitä ei saatu toimimaan sillä tavoin kuin oli ajateltu, tapahtuman turvallisuuspäällikkö Ville Ketonen kertoo.

Kaupunkiin ei olla järjestäjien osalta lisäämässä pysäköintipaikkoja konsertin ajaksi. Ketosen mielestä tämä ei kuitenkaan ole ongelma.

– Meillä on kaupungissa useita pysäköintihalleja, jotka ovat normaalissa arkikäytössä ns. puolella teholla. Nyt ne saadaan koko kapasiteetiltaan käyttöön. Lisäksi tapahtumajärjestäjien ulkopuolta on tulossa muutamia kaukoparkkeja, joilla saadaan lisätilaa tapahtumaa ajatellen.