1. yle.fi
  2. Uutiset

Norjassa aiotaan aloittaa kotkien metsästäminen

Koehankkeessa aiotaan poistaa luonnosta kotieläimille ja poroille vahinkoa aiheuttavat yksilöt. Luonnonsuojelijat eivät usko, että metsästystä osataan kohdistaa haittayksilöihin.

luonto
Lapissa on noin kolme sataa pesivää maakotkaparia.
Lapissa on noin kolme sataa pesivää maakotkaparia.Taito Siira. Ylen ohjelmasta Kotkaperhe.

Norjan parlamentti, suurkäräjät, on antanut luvan maakotkien metsästämisen koehankkeelle, kertoo yleisradioyhtiö NRK (siirryt toiseen palveluun).

Kotkia aiotaan metsästää Tromssan läänissä ja Fosenin niemellä, joka sijaitsee Keski-Norjassa, Trondheimin pohjoispuolella. Hanke saattaa käynnistyä jo tänä kesänä.

Maakotka on Norjassa täysin suojeltu eläinlaji. Vielä 1960-luvun lopulla maakotka oli lähellä sukupuuttoa, mutta suojelutoimien ansiosta sen kanta on saatu kasvuun.

Metsästyksen tarkoituksena on poistaa sellaiset yksilöt, jotka aiheuttavat haittaa kotieläimille ja poroille. Maakotkat verottavat jossain määrin mm. syntyviä poronvasoja.

Norjan luonnonsuojeluliitto hyväksyy ajatuksen, että kotieläinten jahtaamiseen erikoistuneet kotkayksilöt poistetaan. Liitto pelkää kuitenkin, ettei haittayksilöitä osata erotella, vaan metsästäjät ampuvat mitä tahansa kotkia.

Lue seuraavaksi