Rutto etenee – Ravut katoamassa myös Vanttauskosken altaasta Kemijoelta

Rapuruttoa todettiin Kemijoella Pirttikosken ja Vanttauskoksen välisellä alueella jo muutama vuosi sitten. Rapurutto on levinnyt Kemijärvestä alaspäin Kemijoen uomaan. Ounasjoella ruttoalue ulottuu jo Sinettään asti.

Kotimaa
Jokirapuja.
Jokirapuja.Martti Juntunen / Yle

Rapurutto on viimeisen kymmenen vuoden aikana niittänyt Lapin vesistöjen rapukantaa. Suursaaliita tarjonnut Kemijoki on jo pääosin tyhjentynyt jokiravuista.

Vielä viime vuonna ravustettiin Vanttauskosken altaassa. Pirttikosken ja Vanttauskoksen välillä on jo kuitenkin muutaman vuoden ajan ollut rapuruttoa.

– Näillä alueilla, joissa on viimeksi todettu (ruttoa), kuolleisuus on koko ajan nousussa, Lapin ely-keskuksen kalatalousasiantuntija Kare Koivisto sanoo.

Koiviston mukaan vesialueen omistajat voivat antaa ravustuslupia myös alueille, jossa rapuruttoa on todettu.

Kemijärven alapuolella ruttoa esiintyy jo laajalti.

– Rapurutto on levinnyt tällä hetkellä Kemijärvestä alaspäin tähän Kemijoen pääuomaan ja myöskin Ounasjokea tuonne Sinetän korkeudelle asti, Kare Koivisto kertoo.

Koiviston mukaan suurempia muutoksia rapuruton levinneisyyteen ei viime vuoteen verrattuna ole tullut.

Kansallinen rapustrategia: Ei täplärapua Lappiin

Lapissa on yksittäisiä ruttovapaita alueita, mutta Kare Koivisto ei halua mainita niitä.

– Haluamme viimeiset alueet vielä suojata, että saisimme sieltä viljelyyn lähtömateriaalia.

Tarkoituksena siis on, että ruton annetaan tyhjentää sen riivaamat alueet ja istuttaa sen jälkeen uusia jokirapuja tilalle.

Täplärapuja ei uuden kansallisen rapustrategian mukaan saa yli puoleen Suomeen, siis Lappiinkaan, tuoda. Ne eivät menesty pohjoisessa, mutta kantavat kuitenkin rapuruttoa mukanaan. Itse täpläravut eivät kuole ruttoon niin herkästi kuin jokiravut, kertoo Kare Koivisto.

Kansallinen rapustrategia julkaistiin vuoden 2015 alkupuolella. Se ulottuu vuoteen 2022 asti.

Aiemmin on kerrottu, että hyviä saaliita antavia rapukantoja olisi vielä Tengeliönjoella, Kitisessä, Miekojärvellä ja Simojärvellä. Tämä tieto on viime kesältä.

Korjattu 8.6.2016 kello 15.37: Jutussa kerrottiin, että täpläravut eivät sairastuisi ruttoon. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan täpläravut eivät kuole rapuruttoon niin herkätsi kuin jokiravut.