Tuhannet lokit saavat mellastaa rauhassa Pietarsaaressa – lupaa hävittämiseen ei heru

Sadat Fäbodan rannan asukkaat ovat jo pitkään halunneet eroon lokeista. Hallinto-oikeuskin myöntää, että uimavesiä likaavista linnuista on haittaa.

hallinto-oikeus
Kuvassa paljon lokkeja rantavedessä
Kalle Niskala / Yle

Pietarsaaressa Fäbodanlahden asukkaat eivät saa lupaa lokkien hävittämiseen.

Turkisalueen houkuttelemat lokit ovat jo vuosia melunneet alueella ja lianneet vesiä. Etelä-Pohjanmaan ely-keskus ei viime vuonna myöntänyt kesäasukkaille ja alueen osakaskunnille lupaa tappaa lokkeja.

Lupaa hakeneet valittivat kielteisestä päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen, mutta lupa lokkien hävittämiseen jäi edelleen saamatta.

Tuhansia lokkeja

Lahdella on arvioitu liikkuvan enimmillään noin 6 300 lokkia. Lokkilauman häätämiseen lupaa hakivat sadat alueen ranta-asukkaat.

Turkistarhaajat ovat asentaneet varjotaloihin verkkoja estääkseen lokkien ruokailun. Myös vedenpuhdistusta alueella on tehostettu.

Hallinto-oikeus myöntää, että linnuista on haittaa. Oikeuden mielestä kaikkia keinoja lokkien häätämiseksi ei kuitenkaan ole vielä kokeiltu – siksi ei ole syytä lähteä lokkijahtiin.