yle.fi-etusivu

Läpinäkymätön apu

Kun Juha Sipilän (kesk.) hallitus päätti viime syksynä leikata perinteisestä kehitysyhteistyöstä ja lisätä kehitysrahoitusyhtiö Finnfundin rahoitusta, järjestöissä nousi poru. Tekikö hallitus politiikkaa vai säästöjä, kenen hyväksi se teki, mitä teki ja minne Finnfundin rahat menevät – siitä väitellään yhä.

Ulkomaat
Kuvitus: Eetu Pietarinen / Yle
Kuvitus: Eetu Pietarinen / Yle

Siinä se luki viime syyskuun budjettiesityksessä. 13 ja perässä seitsemän nollaa. Niin monta euroa Suomen keväällä kasattu hallitus lupasi kehitysrahoitusyhtiö Finnfundin käyttöön vuodeksi 2016.

Kyseessä oli iso raha. Finnfundia on tähän mennessä rahoitettu valtion budjetista kaikkiaan 165 miljoonalla eurolla. Nyt sille luvattiin kerralla lähes yhtä paljon, vaikka rahasto oli pyytänyt 40 miljoonaa.

Toisaalla budjetissa oli riehunut punakynä. Kansakunnan talouskurimuksen kanssa kamppaileva Sipilän hallitus oli päättänyt leikata 38 prosenttia niin sanotun varsinaisen kehitysyhteistyön rahoituksesta.

Se tarkoitti noin 300 miljoonaa euroa pois kehitysmaissa tehtävältä avustustyöltä ja useiden käynnissä olevien hankkeiden nopeaa alasajoa. Niiden, jotka toivat vettä, oppia ja ruokaa kaikkein köyhimmille. Suomella ei ole varaa auttaa enempää, hallitus toisteli. Kaikesta oli leikattava.

Kehitysjärjestöissä selitykset jäivät nielemättä. Riittihän rahaa kuitenkin kehitysrahoitusyhtiö Finnfundille, jopa kolme kertaa enemmän kuin se oli pyytänyt.

Omasta mielestään hallitus teki sen, minkä tiukassa taloustilanteessa saattoi. Lisäksi se painotti tekevänsä järkevää kehityspolitiikkaa, koska kehitysmaissa tarvitaan nyt yrityksiä ja työpaikkoja.

Tilastografiikka
Finnfundia on rahoitettu sen 36 vuoden aikana kehitysyhteistyövaroista kaikkiaan 150 miljoonalla. Yhteensä se on saanut valtiolta 165 miljoonaa.Yle Uutisgrafiikka

Järjestöjen mielestä hallitus teki politiikkaa, ei säästöjä. Monet katsoivat, että maailman köyhimmille tarkoitetut rahat siirrettiin Suomen talouden voiteluun.

Raha menee Finnfundille, eli minne?

Finnfund on valtion järjestelmässä erikoinen laitos. Sen tehtävä on rahoittaa yritysten toimintaa kehitysmaissa joko pääomasijoituksilla tai lainarahalla. Samalla se pyrkii tukemaan erityisesti suomalaisyrityksiä.

Finnfundin on tarkoitus ottaa riskejä, joita yksityiset rahoittajat eivät ota – kuten sijoittaa epävakaina pidettyihin maihin.

Finnfund on osakeyhtiö, ikään kuin pankki, mutta samalla sen pitäisi edistää Suomen kehityspoliittisia päämääriä. Ulkoministeriön ohjeistuksen mukaan sen pitää vuosittain pyrkiä sijoittamaan vähintään 75 prosenttia investoinneistaan köyhimpiin kehitysmaihin.

Finnfund ei tuota osakkeenomistajilleen voittoa vaan se sijoittaa tuotot uudelleen. Sen pääoma on vuosien aikana kasvanut, eli rahantuottamisen näkökulmasta se on tehnyt onnistuneita sijoituksia.

Viime vuoden lopussa sijoituksia (siirryt toiseen palveluun) oli 33 maassa. Finnfundin listauksessa osa hankkeista on paikannettu vain maanosan tarkkuudella.

Rahavirtojen seuraamista ei ole tehty helpoksi. Kieli on kapulaista ja virkamiehetkin tuskailevat eri paikoissa eri tavalla raportoitujen lukujen kanssa.

Verkosta löytyvistä tiedoista käy ilmi vain investointien kohdemaa ja hankkeen nimi. Kehitysvaikutuksista ja tuloksista kerrotaan valittujen esimerkkitapausten (siirryt toiseen palveluun) kautta. Finnfundin luvuista käy ilmi, että noin neljännes sijoituksista on kiinni erilaisissa rahastoissa. Lähes saman verran on sijoitettu energia- ja ympäristöhankkeisiin, joihin Finnfund sanoo haluavansa erityisesti keskittyä.

Sijoitettuja summia ei kerrota. Toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemen mukaan tähän tulee kuluvan vuoden aikana muutos.

Kansalaisjärjestöt kuten suomalaisen yritysten vastuullisuutta seuraava Finnwatch ja kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepa sekä monet poliitikot (siirryt toiseen palveluun) ovat pitkään vaatineet Finnfundia toimimaan läpinäkyvämmin ja vastuullisemmin. Niin, että veronmaksajat oikeasti ymmärtäisivät, minne heidän rahansa virtaavat.

Grafiikka
Finnfundilla on useita tapoja sijoittaa varansa. Viime vuonna eniten rahaa maksettiin lainoina kehitysmaihin. Yhtiölle myös palautuu rahaa eri kanavista, muun muassa lainojen takaisinmaksuina ja sijoitusten tuottoina.

Ulkoministeriössä on huomattu, että budjettipäätöksen myötä kiinnostus Finnfundin rahankäyttöä kohtaan on edelleen kasvanut. Aiemmin juuri ketään ei kiinnostanut, nyt kaikki tahtovat tietää.

Välttelylistalla ei yhtään maata

Osan varoista tiedetään kulkevan veroparatiisien kautta. Puhelimessa on hetken hiljaista, kun toimitusjohtaja Kangasniemi huokaa syvään.

– Mehän emme sijoita veroparatiiseihin, hän sanoo, ja jatkaa kuitenkin toteamalla, että Finnfundilla on sijoituksia muun muassa EU-komission veroparatiisiksi määrittelemälle Mauritiukselle rekisteröidyissä sijoitusyhtiöissä.

– Jotkut pääomasijoitusrahastot, joissa me olemme mukana, on rekisteröity maihin, joista voi käyttää nimitystä veroparatiisi tai verokeidas, Kangasniemi muotoilee.

Myös kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.) sanoo, että veroparatiiseihin ei sijoiteta. Rahastoja kuitenkin tarvitaan, koska köyhien maiden olosuhteisiin liittyvien riskien takia suoria sijoituksia on usein jopa mahdoton tehdä ilman rahastoja, Toivakka sanoo.

Toivakan mukaan Finnfund ei sijoita maihin, jotka ovat OECD:n yhteistyöhaluttomien valtioiden listalla. Listalla ei tällä hetkellä ole yhteistyöhaluttomaksi merkittyjä maita, mutta 20 maata on arvioitu vain osin yhteistyöhaluisiksi. Finnfundin mukaan sille annettu sijoituskielto koskee myös näitä maita.

– Suomi noudattaa tätä järjestelmää. Toki kaikessa tällaisesta löytyy aina korjattava, Toivakka toteaa.

Kangasniemi korostaa, että sijoitukset menevät rahastojen kautta kehitysmaihin eikä niiden tarkoitus ole tuottaa verotuloja Mauritiukselle. Finnwatchin toiminnanjohtajaa Sonja Vartialaa selitys ei vakuuta.

– Olennaista ei lopulta ole Mauritiuksen saama verotulo vaan se, että veroparatiiseja hyödynnettäessä sijoitusten kohdemaa joka tapauksessa menettää veroja, Vartiala sanoo.

Kehitystä, bisnestä vai molempia?

Veroparatiisikeskustelun lisäksi Finnfundille julkista päänvaivaa ovat aiheuttaneet myös sen uusiutuvaa energiaa tuottavat kärkiprojektit. Vuoden aikana on kerrottu Hondurasin vesivoimalaan liittyvästä murhasta ja Laosin patohankkeen ympäristöongelmista.

Kenian Turkanaan osin Finnfundin rahoilla nouseva tuulipuisto on tanskalaisen järjestön mukaan haastettu oikeuteen. Osa paikallisesta väestöstä katsoo, että tuulipuistoyhtymä on hankkinut maat laittomasti.

Kun Finnfundilta tai ministeriltä kysyy tapauksista, vastaus on, että taustatyö on tehty ja asukkaita kuunneltu. Vastuu kannetaan ja on kannettu, Toivakka vakuuttaa. Toki parannettavaakin on, Kangasniemen mukaan ainakin siinä, että jatkossa on kuunneltava yhä useampia ihmisiä laajemmalta alueelta.

Hänen mukaansa oikeusjutut ja erimielisyydet kuuluvat toiminnan luonteeseen.

Kuvitus: Eetu Pietarinen / Yle
Kuvitus: Eetu Pietarinen / Yle

Muun muassa vasemmistoliiton Li Andersson (siirryt toiseen palveluun) on arvostellut Finnfundin sijoituspäätöksiä, joiden reiteiltä on löytynyt osoitteita, joihin kehitysyhteistyörahojen ei olettaisi päätyvän. Rahastojen kautta varoilla on muun muassa rakennettu hotelleja (siirryt toiseen palveluun) ja rahoitettu pakastepitsojen jakelua (siirryt toiseen palveluun).

– Onko nämä punnittu aivan loppuun saakka, että tuetaan verovaroilla sitä, että Afrikassa myydään pakastepitsoja hyvin toimeentulevalle keskiluokalle, Finnwatchin Vartiala kysyy.

Kangasniemen mielestä on.

– Kehitysrahoittajien rooli on rahoittaa hankkeita, joista syntyy työtä, toimeentuloa ja veropohjaa näihin maihin. Tarkoitus ei aina ole, että se mitä hanke tuottaa, palvelisi suoraan köyhiä.

Ideaalitilanteessa kehitysrahoittajat kääntävät talouden pyörät käyntiin ja poistuvat paikalta. Turismi on tästä hyvä esimerkki. Hotellit tuovat vaikkapa Etiopiaan matkailutuloja ja toistaiseksi niitä ei köyhään maahan nousisi ilman kehitysrahoittajien apua, Kangasniemi sanoo.

– Kukaan ei pitäisi ongelmallisena, jos me rahoittaisimme kahvivarastoa. Mutta turismi on Etiopialle isompi tulonlähde.

Yrityksiä tarvitaan, mutta tarvitseeko niitä auttaa?

Kehitysavusta tietävät toistavat, että iso kuva on muuttumassa. Yksityistä rahaa tarvitaan yhä enemmän. Köyhien maiden talouden kehittyminen on äärimmäisen tärkeää maan paremman tulevaisuuden kannalta. Tässä Finnfund voi toimia vetoapuna, hallitus uskoo.

Finnwatchin Vartialan mukaan on kuitenkin eri asia, yrittääkö Suomi kehitysyhteistyöllä saada köyhien maiden markkinat toimimaan vai pitää huolta siitä, että yksittäisellä yrityksellä menisi lujaa.

Samoilla linjoilla on Kepan kehitysrahoituksen asiantuntija Nina Mäki.

– Olemme mekin toki sitä mieltä, että yritykset on saatava mukaan näihin talkoisiin. Hallitusohjelmassa on mainio kirjaus, että Suomi haluaa kehityspolitiikassaan yhä enemmän olla tukemassa kehitysmaiden oman yritystoiminnan tukemista ja siinä me ollaan vinhasti samaa mieltä.

Kartta
Finnfundilla on investointeja 33 maassa. Kohdemaat, eli kehitysmaat ja Venäjä, ovat maita, joihin suuntautuvia hankkeita Finnfund voi rahoittaa.Yle Uutisgrafiikka

Finnfund-päätöksen myötä kehitysyhteistyöpuhe on kuitenkin muuttunut. Kirjoja tarvitsevien afrikkalaisten sijaan puhutaan työtä tarvitsevista suomalaisista. Hallitus on pitänyt esillä, että kehitysrahojen kanavoiminen Finnfundin kautta auttaisi paitsi kehitysmaita myös voitelisi Suomen vientiä.

– Keskustelussa haetaan yhä enemmän sitä, miten kehitysyhteistyöllä voidaan auttaa suomalaisten yritysten pääsyä kehitysmaiden markkinoille, Mäki huomauttaa.

Kaikki tämä on nähty jo kerran, Mäki muistuttaa. Suomen kehitysyhteistyö yrittää yhä parantua 1980-luvun traumoista, jolloin traktoreita jäi ruostumaan tansanialaisille pelloille.

– Enää ei viedä traktoreita vaan cleantechiä. Toivomme, ettei unohdettaisi sitä, mitä on opittu vaan pyrittäisiin tekemään nimenomaan yhteistyötä. Sen pitäisi perustua kehitysmaiden omille tarpeille, eikä niin, että meillä olisi nyt täällä tarjota tätä ja tätä, Mäki maalaa.

Ministeri Toivakka on eri mieltä. Hänen mielestään kehitysyhteistyössä kuunnellaan avunsaajien toiveita. Juuri nyt kehitysmaissa halutaan yritysyhteistyötä, hän sanoo.

Jääkö tämäkin traktori ruostumaan?

Sopeutumishaasteet kiusaavat kehitysyhteistyön nimissä tehtävää bisnesvientiä laajemminkin. Hauraissa valtioissa systeemi ei toimi samoilla säännöillä, usein systeemiä ei edes ole.

Entinen kehitysministeri Pekka Haavisto (vihr.) muistuttaa, että samalla kun Finnfund sijoittaa yhä enemmän köyhimpiin maihin, sen toiminta muuttuu koko ajan haastavammaksi. Köyhissä maissa rakenteet, kuten verotus, lupaprosessit ja maanomistuksen järjestelyt ovat hyvin vaihtelevia, Haavisto huomauttaa.

Eurooppalaista talousajattelua ei voi tuosta vaan istuttaa afrikkalaiseen maahan ja odottaa, että se toimii.

– Perinteinen kehitysyhteistyö on oppinut, ettei voi mennä soitellen sotaan ja se sama oppimisprosessi on edessä kaupallisella puolella, Haavisto sanoo.

Grafiikka

Viime syksyn jälkeen vastakkainasettelulta on ollut vaikea välttyä. Samalla kun Finnfund on valmistelut sijoituksiaan, järjestöissä on laskettu lapsia, joiden aliravitsemus tai sotatraumat jäävät hoitamatta.

– Ei mikään yritys voi tehdä bisnestä sillä, että se auttaa lapsisotilaita. Yritykset tekevät sitä mikä kannattaa, ohjelmajohtaja Julia Ojanen Plan Suomesta sanoo. Muiden järjestöjen tavoin Suomen Plan joutui lopettamaan nopeasti kolme isoa ohjelmaa.

Ulkoministeriössä kärkevä vertailu finanssisijoitusten ja naisten sukuelinten silpomista vastustavan työn välillä turhauttaa.

– Eihän kukaan ajattele, että Finnfund tekisi sellaista työtä. Kyse on täysin erityyppisistä toimista. Se mitä Finnfund voi tehdä, on luoda työpaikkoja, ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston päällikkö Pekka Puustinen selittää.

Kenen tapa on paras tapa?

On yhä selvempää, että puntarissa on kaksi erilaista tapaa auttaa. Molempia tapoja tarvitaan, ministeri Toivakka sanoo. Silti hallitus päätti, että rahat ovat tehokkaammassa käytössä kun kehitysyhteistyö toteutetaan Finnfundin kautta.

Vai päättikö? Ulkoministeriö vannoo yhä, että kyse ei ollut rahojen siirrosta vaan kahdesta erillisestä, tosin samaan budjettiin päätyneestä ratkaisusta.

Kehitysministeri Toivakka on vakuuttanut, ettei kyseessä ollut arvovalinta vaan taloudellinen ratkaisu. Oli pakko säästää.

– Ei se ollut mikään pakko, jos yksityiselle sektorille annetaan samalla lisää rahaa. Se on ideologinen valinta, Finnwatchin Vartiala sanoo.

– Jos olisi haluttu säästöjä, leikkaukset olisi kannattanut tehdä porrastetusti. Nyt järjestöiltä vietiin kerralla paljon ja hyvin pyöriviä ohjelmia jouduttiin ajamaan alas. Tässä oli kyse poliittisesta valinnasta, siitä mihin rahat käytetään, Mäki Kepasta säestää.

Ministeri Toivakan mukaan säästöjen lisäksi kyse oli työpaikoista. Niitä tarvitaan, jotta ihmiset Afrikasta ja Lähi-idästä eivät lähtisi Eurooppaan ja jotta nuoret eivät kiinnostuisi ääriliikkeistä.

Ministerin mukaan perinteistä apua ja nälkää ei ole unohdettu mutta työn luominen on se, mitä avunsaajat Suomelta nyt odottavat.

finnfund

Ja oli hallituksella toinenkin perustelu.

Budjetin valmisteluvaiheessa uskottiin, että Finnfundille luvattu 130 miljoonaa olisi rahaa, joka ei näkyisi miinuksena valtion kirjanpidossa. Summa kirjautuisi finanssisijoitukseksi, ei menoksi, ja siksi se ei rasittaisi Suomen taloutta.

Syksyn aikana kävi ilmi, ettei yhtälö olisi näin yksinkertainen. Toisin kuin hallitus oli uskonut, tilastokeskus totesi joulukuussa luokittelevansa Finnfundin pääomasijoitukset julkisiksi menoiksi.

Ulkoministeriön mukaan ongelma saatiin kuitenkin ratkaistua. Eduskunnan valmistelussa on päätös, jonka mukaan Finnfund saa 130 miljoonaa euroaan valtiolta pitkäaikaisena lainana. Se on laina, joka maksetaan takaisin, ja joka kasvaa korkoa. Millaista, siitä yhä keskustellaan, Kangasniemi sanoo.

– Se on laina Finnfundille ja sitten sillä tehdään, mitä Finnfund rahoillaan yleensäkin tekee.

Juttua on korjattu 14. kesäkuuta klo 14.05: Finnfundin sijoituskieltolistalla on 20 maata toisin kuin jutussa aiemmin sanottiin. Finnfundin saama omistajaohjaus ei kata vain täysin yhteistyöhaluttomia maita, joita tällä hetkellä ei ole OECD:n listalla yhtään, vaan maahan ei sijoiteta myöskään, jos se on merkitty listalle vain osin yhteistyöhaluiseksi.