Safaa ja lapset Turkissa, Mohammed Suomessa – perheenyhdistäminen juuri nyt miltei mahdotonta

Safaalla on unelma. Hän haluaisi päästä miehensä luo Suomeen. Mies asuu Espoossa, ja Safaa heidän neljän lapsensa kanssa noin 4 000 kilometrin päässä Turkissa lähellä Syyrian rajaa.

Ulkomaat
Pieni Jad-poika ja Safa.
Pieni Jad-poika oli vasta viiden päivän ikäinen, kun isä pakeni Suomeen. Jessica Stolzmann / Yle

Safaa al-Mustafan kallein omaisuus roikkuu seinällä muovilaukussa. Safaa ottaa laukun seinältä ja kaivaa esiin viisi upouutta passia ja muita asiakirjoja, jotka vahvistavat hänen ja lasten henkilöllisyyden. Näillä asiakirjoilla heidän on tarkoitus saada uusi elämä.

Safaa on vaarantanut niiden takia henkensä. Hän palasi Syyriaan hankkimaan asiakirjat, kun perhe oli jo paennut sieltä sotaa. Nyt he ovat olleet pakomatkalla kolme vuotta. Safaan oli pakko jäädä Syyriaan kuukaudeksi odottamaan tarvittavia papereita ja leimoja.

– Kaikki nämä asiakirjat tarvitaan, jotta voimme saada matkustusluvan Suomeen.

Pakolaisperheiden yhdistäminen on käytännössä usein mahdotonta, vaikkei laillisia esteitä olisi. Uusi laki perheenyhdistämisestä on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.

Safa lastensa kanssa.
Perheen passit ja muut asiakirjat ovat Safaan toivo.Jessica Stolzmann / Yle

­ – Tarvitsen muun muassa todistuksen siitä, että mieheni Mohammed on nuorimman lapsemme Jad­-pojan isä. Jad oli vasta viiden päivän ikäinen, kun Mohammed lähti Eurooppaan, Safaa selittää.

Tapaan Safaan ja perheen neljä lasta Şanliurfassa Turkissa lähellä Syyrian rajaa. Perhe on asunut täällä siitä lähtien, kun Safaan mies Mohammed al-Khallouf pakeni Turkista Kreikkaan etsimään perheelle parempaa elämää Euroopasta.

Mohammedin pakoalus upposi lähellä Turkin rannikkoa, ja hänen oli pakko uida lähes koko matka Kreikkaan. Oltuaan 12 tuntia veden varassa Mohammed jaksoi enää vain kellua. Kalastamassa ollut vanhahko kreikkalaispariskunta pelasti hänet ja vei sairaalaan.

Nyt Mohammed silittää paitaa asunnossaan Espoossa. Hän opiskelee suomea joka päivä monta tuntia ja hakee töitä. Hän sai turvapaikan viime vuoden lopulla, ja nyt pitäisi enää saada perhe Suomeen.

Mohammed
Mohammed parvekkeellaan Espoossa.Jessica Stolzmann / Yle

– Selitin Suomen viranomaisille, että vaimo oli jäänyt Turkkiin neljän pienen lapsen kanssa.

Mohammed kaivaa eteisen kaapista paperinivaskan. Hakuprosessia ei ole ihan helppo ymmärtää. Mohammed on joka tapauksessa varannut netin kautta Ankaran suurlähetystöstä ajan, jotta perhe voi käydä jättämässä perheenyhdistämishakemuksen.

– Meille löytyi aika vasta 18. elokuuta. Siihen on vielä kauan, mutta pitää vain olla kärsivällinen ja jaksaa odottaa. Toivoin tietenkin, että ajan olisi saanut aiemmin. Selitin tilanteeni Suomen viranomaisille ja kerroin, että vaimo oli jäänyt Turkkiin yksin neljän pienen lapsen kanssa.

Tyhjä jääkaappi

Syyrian ja Irakin kansalaiset saavat hakea perheenyhdistämistä ainoastaan Suomen Ankaran­suurlähetystöstä Turkissa. Tällä hetkellä hakemusten jättämiselle on neljän kuukauden jono.

Maahanmuuttovirasto arvioi, että tänä vuonna perheenyhdistämishakemusten määrä moninkertaistuu. Viime vuonna hakemuksia jätettiin 770, ja tälle vuodelle arvio on 17 000. Jokaista turvapaikan saanutta kohden voi siis tulla hakemuksia useilta perheenjäseniltä.

Maahanmuuttoviraston mukaan hakemusten määrä ei ole kuitenkaan toistaiseksi kasvanut. Toisaalta perheenyhdistämisen hakeminen on tehty mahdollisimman hankalaksi.

Joulukuussa 2015 Suomen hallitus ilmoitti, että prosessia vaikeutetaan kaikin keinoin. Hallitus on valmistellut 80­-kohtaisen toimenpideohjelman, jolla on tarkoitus rajoittaa Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrää.

Neljä vuotta sitten lakia muutettiin niin, että perheenyhdistämistä ei voi enää hakea Suomessa, vaan Suomeen pyrkivän perheenjäsenen on jätettävä hakemus ulkomailla.

Nyt prosessia halutaan hankaloittaa entisestään toimeentulovaatimuksella, jonka mukaan kansainvälistä suojelua saavilla pakolaisilla tulee olla riittävästi tuloja, jotta he voivat saada perheenjäsenensä Suomeen. Esimerkiksi Mohammedin tulot pitäisi olla yli 3 000 euroa kuussa.

Vaatimusta ei sovelleta niihin turvapaikan saaneisiin, jotka jättävät hakemuksen kolmen kuukauden kuluessa turvapaikan myöntämisestä. Käytännössä se on mahdotonta, koska hakemuksen jättämiseen on monen kuukauden jono.

Pyykkiä kuivumassa parvekkeella.
Syyrian rajan lähellä sijaitsevassa Şanliurfassa vuokrat ovat alhaisempia kuin Turkin isommissa kaupungeissa, kuten Istanbulissa. Jessica Stolzmann / Yle

Hiljattaisen päätöksen nojalla perheenyhdistämistä hakevan on maksettava käsittelymaksu, jonka suuruus on 455 euroa aikuiselta ja 230 euroa lapselta.

Kolmen pakolaisvuoden jälkeen Mohammedin ja Safaan rahat ovat lopussa. Valtaosa pakolaisista on samassa tilanteessa, eikä rahan lainaaminen ole Safaan mukaan enää helppoa.

En tiedä, mistä saamme rahat kaikkiin kuluihin, Safaa kertoo. Perheen jääkaappi ammottaa tyhjänä lukuun ottamatta puurokulhoa, jonka hän antaa perheen nuorimmaiselle.

Jad syö puuron hyvällä ruokahalulla. Safaa näyttää pojalle puhelimellaan Mohammedin kuvan. Jad osoittaa puhelinta ja sanoo "isä".

Safa ja Jad.
Jessica Stolzmann / Yle

­ – Emme ole saaneet oleskelulupaa Turkistakaan. Se maksaa sata dollaria jokaiselta perheenjäseneltä. Tällä hetkellä oleskelulupaa ei saa Şanliurfasta, vaan pitäisi mennä toiseen maakuntaan, mikä on kallista.

Safaa ei vielä tiedä, miten hän pääsee elokuussa Suomen suurlähetystöön. Todennäköisesti bussilla. Bussimatka Şanliurfasta Ankaraan kestää noin 12 tuntia ja maksaa perheelle sata euroa yhteen suuntaan.

Kun Safaa on jättänyt hakemuksen ja maksanut heidän tapauksessaan lähes 1 400 euron suuruisen käsittelymaksun, hän palaa lasten kanssa kotiin odottamaan kutsua haastatteluun.

Saatuaan kutsun haastatteluun koko perhe matkustaa uudestaan bussilla Ankaraan ja palaa haastattelun jälkeen taas kotiin odottamaan päätöstä. Mikäli päätös on myönteinen ja lentolippuihin on vielä rahaa, he voivat matkustaa Suomeen.

kartta
Yle Uutisgrafiikka

Irakilaiset eivät pysty matkustamaan suurlähetystöön

Jos syyrialaisille Mohammedille ja Safaalle tilanne on hankala, vielä vaikeampi se on sellaisille irakilaisille, jotka ovat saaneet Suomesta turvapaikan ja haluavat perheensä tänne.

Vantaalla asuva Omar Hasan oli varannut Ankaran suurlähetystöstä ajan vaimolle ja lapsille, jotta nämä olisivat voineet jättää hakemuksen ja pyrkiä Suomeen.

Vaimo ja lapset eivät päässeet suurlähetystöön sovittuun aikaan, koska he oleskelevat Irakissa eivätkä saaneet viisumia Turkkiin. Suomen viranomaiset vaativat, että hakija oleskelee laillisesti siinä maassa, missä perheenyhdistämishakemus pannaan vireille.

Irakilaiset Suomessa sanovat, että Turkki ei myönnä enää viisumeja irakilaisille. Suomen ulkoministeriö taas katsoo, että Turkki myöntäisi viisumeja, mutta irakilaiset eivät ole niitä hakeneet.

– Moni ystäväni on yhtä hankalassa tilanteessa. Tiedustelin suurlähetystöstä kirjeitse, mitä nyt tehdään, mutten ole saanut vielä vastausta. Tuskin auttaa, että meille varataan uusi aika, koska viisumin saaminen Turkkiin vaikuttaa mahdottomalta. Olen kysynyt Suomen viranomaisilta, voiko hakemuksen jättää Teheraniin, mutten ole saanut vastausta, Hasan kertoo.

– Jos en saa perhettäni Suomeen, minun täytyy palata Irakiin henkeni kaupalla.

Omar Hasan
Omar Hasan ei tiedä, miten hän saa perheensä Suomeen.Jonna Nupponen / Yle

Toiveissa kalastaminen isän kanssa

Mohammedin tilanne on parempi kuin monen muun, koska Safaa ja lapset ovat onnistuneet pääsemään Turkkiin, missä hakemuksia käsittelevä suurlähetystö sijaitsee.

Nyt syyrialaistenkin on vaikea päästä Turkkiin. Perheenyhdistäminen voi onnistua, jos perhe saa raavittua kokoon riittävästi rahaa.

– Olo on hieman turvaton, kun olen yksin täällä Turkissa neljän lapsen kanssa, Safaa kertoo.

Hän on jo alkanut unelmoida tulevaisuudesta Suomessa Mohammedin kanssa.

– Tytöt kaipaavat isää todella paljon. Emme uskalla liikkua ulkona. Pysymme lähinnä neljän seinän sisällä kaiket päivät.

Tytöt pursuavat energiaa ja ovat rakentaneet isosta liinasta keinun, jonka he ovat ripustaneet portaisiin kotioven ulkopuolelle. Perhe asuu vuokralla talon katolla olevassa asunnossa Şanliurfan laitamilla. Vuokrataso on huomattavasti alhaisempi kuin Ankaran ja Istanbulin kaltaisissa kaupungeissa.

– Haluamme keinua isän kanssa. Haluamme, että hän antaa vauhtia, viisivuotiaat kaksoset sanovat.

Samoilla linjoilla on sisaruksista vanhin, kahdeksanvuotias Angi.

– Ilman isää elämä on tylsää. Turkissa emme voi käydä edes koulua, koska meillä ei ole oleskelulupaa. Isä on kertonut, että Suomessa on järviä. Hän on luvannut viedä meidät kalastamaan ja grillata meille kalaa.

Yara, Lara ja Angi.
Yara, Lara ja Angi kaipaavat isää.Jessica Stolzmann / Yle

Juttua muutettu klo 18.48. Lisätty Suomen ulkoministeriön näkemys irakilaisten viisumimahdollisuuksista Turkissa.

Lisää aiheesta A-studiossa tänään keskiviikkona klo 21.

Teksti: Jessica Stolzmann, Yle Svenska. Käännös: Arto Paljakka.