Tuomio: M&M-karkit kielletään Ruotsissa – Marabou selätti Marsin

Suklaajätti Marabou on myynyt omia M-nimisiä suklaarakeitaan Ruotsissa vuodesta 1957.

Ulkomaat
M&M's suklaamakeisia.
AOP

Amerikkalaiset M&M-suklaakarkit kielletään Ruotsissa. Karkit katoavat kauppojen hyllyiltä 30. kesäkuuta, kertoo sanomalehti Dagens Media (siirryt toiseen palveluun).

Taustalla on tuotemerkkikiista alun perin ruotsalaisen suklaajätin Maraboun ja amerikkalaisen Marsin välillä. Marabou on myynyt omia M-nimisiä suklaapähkinärakeitaan Ruotsissa vuodesta 1957.

Joitakin vuosia sitten Mars päätti tuoda M&M-karkit Ruotsin markkinoille. Marabou veti yhtiön oikeuteen tavaramerkkinsä väärentämisestä.

Mars voitti jutun markkinatuomioistuimessa, mutta on nyt hävinnyt sen niin käräjäoikeudessa kuin hovioikeudessakin. Mars voi vielä valittaa asiasta korkeimpaan oikeuteen.

Ruotsalaisia kiista on järkyttänyt, kertoo Ruotsin televisio SVT (siirryt toiseen palveluun).

– Kyse ei ole pelkästään siitä, että pidän M&M-stä. Tuomio tarkoittaa, että kuluttajien mahdollisuutta valita kavennetaan, sanoo kuluttaja Mikael Härdig SVT:lle.

Hän kehottaa ihmisiä hamstraamaan M&M-karkkeja.

– Meidän pitää näyttää, että haluamme ostaa niitä lähikaupoissamme, emmekä pelkästään ulkomailta, hän sanoo.

Maraboun omistaa nykyään amerikkalainen Mondeléz International.

Tarkennettu 9. kesäkuuta kello 11.40 Maraboun nykyinen omistaja.