Alueverkon vika keskeytti junaliikenteen Pohjanmaan radalla

Junaliikenne Pohjanmaan radalla on poikki Seinäjoen ja Pännäisten välillä. Syynä liikennekatkoon on aluesähköverkon vika, jonka takia sähkönjakelu on keskeytynyt laajalla alueella Kauhavalla ja Lapualla.

liikenne
Kuvassa Seinäjoen matkakeskuksen asemalaituri.
Anssi Leppänen / Yle

Junaliikenne on poikki Seinäjoen ja Pännäisten välillä ja junat on korvattu toistaiseksi muilla kuljetuksilla Seinäjoen ja Kokkolan välillä. Syynä liikennekatkoon on yleisen sähköverkon vika, jonka takia sähkönjakelu keskeytyi aamulla noin kello 8.40 Vöyrille, Kauhavalle ja Lapualle.

Liikenneviraston rataliikennekeskuksesta kerrotaan, että ajolankoihin on saatu syötettyä sähköä pohjoisen suunnasta, mutta jännite niissä on heikkotehoinen. Kaikkien asemien turvalaitteet eivät myöskään saa sähköä verkosta.

EPV Alueverkko on selvittänyt sähkönjakelun keskeytystä. Verkkohäiriön aiheutti vika Herrforsin 110 kV:n verkossa Tuovilassa. Arvio sähkön palautumisesta on noin klo 12.00.