Pelastaisiko Iloista Lomaa Itä-Suomessa -kampanja eteläisen Saimaan matkailun?

Osa Saimaan alueen matkailuyrittäjistä olisi halukkaita aloittamaan uudelleen parikymmentä vuotta sitten toteutetun kampanjan, joka toi Saimaan alueelle satoja tuhansia matkailijoita. Venäläismatkailun vähentyessä kotimaiset matkailijat ratkaisevat eteläisen Saimaan matkailusesongin onnistumisen.

Kotimaa
Mies höyrylaiva S/S Paul Wahlin kannella.
Tommi Parkkinen / Yle

Televisiossa, radiossa ja lehdissä pyöri 1990-luvun lopulla näyttävästi Iloista Lomaa Itä-Suomessa -kampanja, johon osallistuivat kaikki Saimaan alueen maakunnat.

Kampanjan aikana vuotuisten yöpymisvuorokausien määrä lisääntyi yli puolella miljoonalla hieman yli kahteen miljoonaan yöpymisvuorokauteen.

Venäläisturismin vähentyessä moni yrittäjä muistelee kaiholla vuosikymmenien takaisia kesiä.

– Jos alue haluaa olla yksi merkittävimmistä matkailualueista Suomessa, me tarvitsemme vahvan brändin, sanoo Etelä-Karjalan kauppakamarin toimitusjohtaja Mika Peltonen.

Saimaan markkinointi liian hajanaista

Saimaa itsessään on vahva brändi, mutta sen ympärillä käytävä kilpailu matkailijoista on entistä kovempaa. Saimaan alueelle lomaa suunnitteleva matkailija hämmästelee matkailusivustojen runsasta määrää.

matkailukartta
Tommi Parkkinen/Yle

– Matkailua tehdään monessa paikassa ja tämän vuoksi kokonaistilanne saattaa olla hahmottamaton, myöntää Peltonen.

Yksistään Etelä-Karjalassa matkailun parissa työskentelee GoSaimaan ohella useita matkailuorganisaatioita, mutta yhteinen koordinointi eli käytännössä matkailujohtaja puuttuu.

– Matkailuyrittäjiltä on tullut toive, että täällä olisi syytä olla vahvat kasvot vahvan brändin lisäksi. Se tarkoittaisi, että joku koordinoisi, mitä matkailun toimialalla maakunnassa tehdään, jatkaa Etelä-Karjalan kauppakamarin toimitusjohtaja Mika Peltonen.

Saimaan kansainvälinen markkinointi tuottaa tulosta Etelä-Savossa

Matkailussa Etelä-Savo saa tänä kesänä runsaasti kansainvälistä näkyvyyttä. Kesän aikana yksistään Mikkelin seudulla käy parikymmentä matkanjärjestäjistä ja matkailutoimittajista koostuvaa ryhmää Kiinasta, Japanista ja Keski-Euroopasta.

Lappeenrannan ja Imatran seudulle ryhmiä on tulossa muutama.

– Kiinnostus on niin suurta, että ajoittain ryhmät ovat täällä samaan aikaan, sanoo Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n markkinointipäällikkö Pirjo Manninen.

Mikäli tuote kiinnostaa matkanjärjestäjiä, kiinalaisturistit seuraavat heitä yleensä vajaan vuoden viiveellä, koska matkojen markkinointi ja tuotteistaminen kestää aikansa.

Kansainvälisillä markkinoilla Etelä-Savo ja Etelä-Karjala pyrkivät markkinoimaan Saimaata yhteistuumin.

– Keskustelemme nimenomaan kansainvälisestä markkinointiyhteistyöstä ja tavoite on, että sitä päästäisiin tekemään jo ensi vuonna, sanoo Etelä-Karjalan liiton maakuntasuunnittelija Anu Talka.

Kiinalaisia lomalle ja saunaan loppukesästä

Visit Finlandin aloittaman Stopover Finland -ohjelman tavoitteena on pysäyttää Helsinki-Vantaan kautta Eurooppaan matkaavia aasialaisia pariksi päiväksi Suomeen.

Ensimmäiset Saimaan aluetta markkinoivat Stopover-matkapaketit tulevat myyntiin tänä kesänä. Mikkelissä turistit majoittuvat kahdeksi päiväksi liikunnalliselle lomalle Anttolanhoviin, josta heidät viedään metsään nauttimaan tuoksuista ja äänistä.

– Olemme testanneet tuotetta yhdellä matkanjärjestäjistä koostuneella ryhmällä ja saaneet hyvää palautetta, sanoo projektipäällikkö Ari Huuskonen Finland Toursista.

Etelä-Karjalasta myyntiin on tulossa kahden yön paketti, jossa majoitutaan kylpylään, vieraillaan Saimaan kanavalla ja mennään saunaan. Talvella aasialaisturistit voivat myös kokeilla avantouintia.

– Kiinan, Japanin ja Etelä-Korean ohella näistä matkoista on tullut kyselyjä yllättäen myös Filippiineiltä, Meksikosta ja Yhdysvalloista, sanoo Ari Huuskonen.

Tähän mennessä kaksi kiinalaista matkatoimistoa on sopinut Stopover-matkoja myyvän Finland Toursin kanssa matkojen välittämisestä yksittäisten matkailijoiden ohella myös ryhmille.

Saimaan lisäksi ryhmiä näyttävät kiinnostavan varsinkin pohjoisen revontulet ja Turun saaristo.