Taistelu Sirtestä huipentuu – Isis menettämässä sillanpäänsä Libyassa

Yhtenäishallituksen joukot ovat edenneet Isisin hallitseman Sirten kaupungin keskustaan. Joidenkin Isisin taistelijoiden on kerrottu leikanneen partojaan pois päästäkseen pakoon.

Ulkomaat
Kartta.
YLE Uutisgrafiikka

Libyan yhtenäishallituksen joukot ovat ajaneet ääri-islamistisen Isisin taistelijat ahtaalle Sirten kaupungissa Libyassa. Hallituksen edustajan mukaan hyökkääjät ovat saavuttaneet Sirten keskustan.

– Uskon, että voimme julistaa Sirten vapautetuksi kahden tai kolmen päivän kuluessa, hallituksen tiedottaja Mohamad Ghassri sanoi uutistoimisto AFP:n haastattelussa.

Uutistoimisto AP:n mukaan yhtenäishallitusta tukevat joukot ovat tänään torstaina purkaneet Sirten keskustassa liikenneympyrässä sijaitsevan lavan, jota Isis on käyttänyt julkisiin teloituksiin. Paikalla on teloitettu tiettävästi kymmeniä ihmisiä.

Yhden hyökkääjäjoukon edustaja Ahmed Hadiya kertoi, että hänen sotilaansa olivat löytäneet Isisiltä vallatun koulun lavuaareista pois ajeltuja partoja ja pitkiä hiuksia. Hänen mukaansa tämä viittaa siihen, että Isis-taistelijat ovat yrittäneet paetessaan sulautua paikallisväestöön.

Yhtenäishallituksen joukkojen seuraava kohde on suomalaisten aikoinaan suunnittelema valtava kongressikeskus, jossa Isis pitää Sirten-päämajaansa. Järjestö on nostanut mustan lippunsa keskuksen ylle ja järjestänyt siellä valmistumisseremonioita kokelaille, jotka ovat läpäisseet Isisin uskonnollisen koulutuksen.

– Isis on ahdistettu kongressikeskuksen sisälle ja liepeille, Hadiya sanoo.

Myös Yhdysvallat on vahvistanut, että YK:n tukeman yhtenäishallituksen joukot ovat edenneet nopeasti Isisin asemiin Sirtessä. Yhtenäishallituksen laivasto on ottanut haltuunsa vesialueen Sirten ulkopuolella, jotta Isisin taistelijat eivät pääsisi pakenemaan vesiteitse.

Hyökkäystä on tuettu ilmaiskuilla muun muassa kongressikeskuksen alueelle. Keskuksen rakennutti aikanaan Libyan johtaja Muammar Gaddafi, joka oli kotoisin Sirtestä. Hänet myös surmattiin kaupungissa vuonna 2011.

Sirte on ainoa Isisin hallitsema kaupunki Syyrian ja Irakin ulkopuolella. Isis on viime viikkoina joutunut puolustuskannalle myös Irakin Fallujassa sekä Raqqan ja Aleppon maakunnissa Syyriassa.

Lähteet: AP, AFP