Espanjan Podemos markkinoi vaaliohjelmaansa Ikea-katalogilla

Espanjan uusintavaalien virallinen kampanja käynnistyi perjantain vastaisena yönä. Kesäkuun lopun vaaleissa valtaan voi nousta uusvasemmistolainen Podemos, jonka puolueohjelma esiteltiin yllättäen mainoskatalogin muodossa.

Ulkomaat
Podemos katalogi
Podemosin vaalikatalogin malleina esiintyy puolueen poliitikkoja. Podemos

Uusvasemmiston Podemos-puolueen valtaannousua pidetään täysin mahdollisena Espanjan 26. kesäkuuta pidettävissä parlamenttivaaleissa, joiden virallinen kampanja käynnistyi perjantain vastaisena yönä.

Podemos on tehnyt vaaliliiton kommunistien kanssa. Tavoite on ohittaa perinteinen suurpuolue sosialistit, nousta tärkeimmäksi vasemmistovoimaksi ja päästä muodostamaan maalle radikaalin uusvasemmiston johtama "muutoshallitus".

Espanja joutui viime joulukuun parlamenttivaaleissa poliittiseen umpikujaan. Maahan määrättiin toukokuun alussa uusintavaalit, koska hallitusta ei kyetty muodostamaan.

Sosialistit vajoavat

Kyselyjen mukaan Podemosin ja kommunistien kannatus voi olla jopa yli 25 prosentin luokkaa. Sosialistien suosio näyttäisi hiipuvan runsaan 20 prosentin tuntumaan.

Sosialistit kieltäytyvät tukemasta oikeiston jatkoa hallituksessa. Oikeistolle ei ole nytkään luvassa vaalitulosta, jonka turvin se voisi muodostaa hallituksen ilman sosialistien tukea.

Jos sosialistit taipuvat tukemaan uusvasemmistoa, Espanjan seuraavaksi pääministeriksi voi hyvinkin nousta Podemosin johtaja –poninhäntätukkainen, 37-vuotias, radikaali politiikan tutkija Pablo Iglesias.

Podemosin "veljespuolue" ja liittolainen EU-parlamentissa on Kreikkaa hallitseva vasemmistolainen Syriza.

Bescansa poseeraa katalogi sylissään.
Podemosin johtohahmoihin kuuluvan Carolina Bescansan mukaan katalogin tarkoituksena on saada ihmiset lukemaan vaaliohjelmaa. Ballesteros / EPA

Markkinoinnin mestareita

Podemos on osoittautunut taitavaksi politiikan ja mielikuvien markkinoijaksi. Puolueen johtoryhmä hallitsee suvereenisti Espanjan poliittista keskustelua koko mediassa.

Vaalikampanjan tunnus on innostavasti "maan hymy". Puolue lupaa "palauttaa maan sen ihmisille", minkä ymmärretään tarkoittavan väärinkäytöksiin syyllistyneen eliitin ja vanhojen valtapuolueiden syrjäyttämistä.

Juuri virallisen kampanjan alla Podemos julkisti puolueohjelmansa yllättäen Ikea-katalogia jäljitellen.

Puolueen kärkiehdokkaat on kuvattu hymyilevinä moderneissa kotiympäristöissä, kuten valokuvamallit kaikkien tuntemassa sisustusjätti Ikean tuoteluettelossa.

Esittelytekstit kertovat myyntihenkisesti Podemosin ohjelmatavoitteista: "600 euroa perustuloa" – "Kaikille oikeus kelvollisiin työehtoihin".

– Tarkoitus on saada ihmiset lukemaan puolueohjelmaa, jota muuten ei koskaan kukaan lue, perusteli puoluejohtoon kuuluva Carolina Bescansa.

Hänen mukaansa vapaaehtoisvoimin tehdyn ohjelmakatalogin hinnaksi tuli 1,80 euroa kappale. Sitä voi ostaa puolueen nettisivuilta ja tukea samalla puoluettaan.

Vyönkiristys halutaan lopettaa

Podemos on maltillistanut ohjelmaansa uusintavaalien alla. Se esittää valtion menojen lisäystä nyt "vain" 60 miljardilla eurolla neljän vuoden aikana, kun aiempi esitys oli liki 100 miljardia.

Talousohjelma nojaa EU:n vaatiman vyönkiristyksen lopettamiseen. Niin vahvistetaan talouskasvua, jonka avulla budjettivaje painetaan alle kolmeen prosenttiin, perusteli Podemosin talousvastaava Ignacio "Nacho" Álvarez.

Ohjelmaan kuuluu 600 euron perustulo kuussa pahimmassa puutteessa eläville. Työssäkäyville taattaisiin yli 900 euron kuukausiansiot. Kustannukset olisivat noin 10 miljardia euroa vuositasolla, Álvarez laskeskeli.

Podemos on Eurooppa-mielinen, ei halua irti eurosta, eikä toivo Britannian lähtöä EU:sta, Álvarez linjasi. Talouspolitiikan muutoksista luvataan neuvotella Brysselin kanssa.

Farkkumies osti kravatin

Yleensä farkkuja käyttävä Podemos-johtaja Pablo Iglesias on alkanut esiintyä kravatti kaulassa, ja puhuu "vaativasta hallitusvastuusta".

– Podemos on itse asiassa sosiaalidemokraattinen, hän sanoi tv-haastattelussa tällä viikolla, mikä raivostutti sosialistipuolueen.

Vaaliliiton avulla Podemos on jo imaissut tuekseen kommunistien äänestäjät. Kyselyjen mukaan sosialistien äänestäjistä monet häilyvät yhä vanhan puolueensa ja Podemosin välillä.

Iglesias puhuu myös "vanhasta sosiaalidemokratiasta", joka "on pettänyt ihanteensa". Sosialistijohtaja Pedro Sánchez näkee kannatuslukujensa laskevan ja Podemosin vetovoiman kasvavan.

Sánchez ei ole kyennyt luomaan puolueelleen selkeää omaa linjaa uusvasemmiston paineen edessä.

Hymyilevät Pablo Iglesias ja Alberto Garzón taputtavat käsiään, Garzón katsoo Iglesiasta.
Podemosin johtaja Pablo Iglesias (vas.) ja kommunistipuolueen johtaja Alberto Garzón avasivat yhdessä vaalikampanjansa perjantaina 9. kesäkuuta.Mariscal / EPA

Äänestäjiä väsyttää

Espanjaa virkaatekevänä johtavan pääministeri Mariano Rajoyn oikeistolainen kansanpuolue on kyselyissä samalla noin 30 prosentin tasolla kuin mihin puolue ylsi joulun alla.

Uuden keskustaliberaalin puolueen Ciudadanosin suosio näyttää myös jähmettyneen paikoilleen, noin 14 prosenttiin.

Monet espanjalaiset ovat kurkkua myöten täynnä puolueiden repivää valtataistelua, joka on jatkunut mediassa päivästä toiseen jo puoli vuotta.

Uusvasemmiston kannattajilla innostusta kuitenkin riittää.

"Kyllä pystytään", "pääministeri, pääministeri", huusi muutaman sadan ihmisen joukko, kun Podemos ja kommunistit käynnistivät virallisen kampanjansa puoliltaöin madridilaisessa puistossa.

Heavybiisi "We have had enough" – olemme saaneet tarpeeksemme – kajahti englanniksi kaiuttimista, kun Iglesias yhdessä kommunistijohtaja Alberto Garzónin kanssa astui pienelle lavalle.

– Todennäköisesti meillä on edessämme suuren vastuun ottaminen, Iglesias sanoi. Väkijoukossa liehui myös punaisia sirppi ja vasara -kuvioisia lippuja.