Pääomasijoittajilta ennätyspotti suomalaisfirmoihin – Moni tyrkyllä pörssiin

Pääomasijoittajat laittoivat viime vuonna ennätysmäärän rahaa suomalaisiin yrityksiin. Sijoituspotti kasvoi jo yli miljardiin euroon. Samalla yhä useampi pääomasijoittaja harkitsee yhtiönsä listaamista pörssiin.

talous
Helsingin pörssitalo.
Yhä useampi pääomasijoittaja harkitsee yhtiönsä listaamista pörssiin.Tiina Jutila / Yle

Suomen pääomasijoitusyhdistyksen mukaan koti- ja ulkomaiset pääomasijoittajat sijoittivat suomalaisiin yrityksiin hieman yli miljardi euroa. Viimeksi ne sijoittivat yhtä paljon vuonna 2007.

Esimerkiksi toissa vuonna sijoitukset jäivät noin 700 miljoonaan euroon. Viime vuonna yhteensä 240 suomalaisfirmaa saivat pääomasijoituksen.

Grafiikka

Pääomasijoittajat ovat myös vieneet omistamiaan firmoja erittäin hanakasti pörssiin. Vuosina 2014-2016 Helsingin pörssiin listattiin 25 uutta yritystä. Näistä neljätoista oli pääomasijoittaja-taustaisia.

Tällaisia pörssiyhtiöitä ovat muun muassa Asiakastieto, Consti, Kotipizza, Pihlajalinna ja Tokmanni. Pääomasijoittajilla on myös harkinnassa nippu firmoja, joista voi lähitulevaisuudessa kehkeytyä uusia pörssilistautujia.

Pääomasijoitusyhtiöiden mukaan pörssin porstuassa ovat muun muassa Harvia, Silmäasema, Puuilo ja Kämp. Jopa nolon listautumiskeskeytyksen veroepäselvyyksien takia tehnyt autokauppa Kamux voi yrittää uudestaan pörssiin.

Grafiikka

Pääomasijoittajien idea on koota rahastoihin varoja muilta sijoittajilta. Rahat sijoitetaan yrityksiin, jotka myydään eteenpäin tai listataan. Alkuperäisten sijoittajien tavoitteena on kasvattaa sijoituksensa arvoa sijoituskauden aikana.

Pääomasijoittajat luopuvat siis omistuksistaan yhtiöistä, kun kehitystyö firmojen kanssa on edennyt tarpeeksi hyvin ja tarpeeksi pitkälle. Tämä voi kestää viidestä seitsemään vuotta.