Moni onnellinen tarina saa yhä alkunsa lehdessä olevasta seuranhakuilmoituksesta

Seuranhakuilmoituksia jätetään edelleen lehtiin, vaikka netti ja mobiilisovellukset ovatkin rynnänneet treffimarkkinoille.

Henkilökohtaiset ilmoitukset
Seuranhakuilmoitukset pitävät pintansa painetussa lehdessä.
Mirva Ekman / Yle

Lehdissä olevat seuranhakuilmoitukset lienevät yksi vanhimmista tavoista etsiä seuraa mediamaailman avulla. Vaikka 2000-luvulla treffipalstat ovatkin siirtyneet pitkälti nettiin ja mobiilisovelluksiin, on lehti-ilmoituksilla vielä sijansa edelleen.

Yksi sivuillaan seuranhakuilmoituksia julkaisevista sanomalehdistä on Maaseudun Tulevaisuus. Lehteen lähetetään edelleen seuranhakuilmoituksia muutamia kymmeniä kuukausittain, tasaisesti ympäri vuoden. Pääasiassa 30-60 –vuotiaat ilmoittajat etsivät samaa kuin ennenkin.

– Ensisijaisesti ilmoituksissa haetaan pysyvää ja vakavaa parisuhdetta. Toki kun ollaan maaseudun lehti, niin aika monilla ilmoittajilla on maatila ja kumppania etsitään nimenomaan maaseudulta, kertoo verkkotuottaja Henrik Schäfer Maaseudun Tulevaisuudesta.

Parisuhteita syntyy

Henrik Schäfer arvelee, että seuranhakuilmoituksen julkaisemiseen lehdessä on ainakin yksi hyvä syy.

– Se tavoittaa niin paljon ihmisiä, koska painetulla lehdelläkin on sijansa edelleen.

Moni on ollut hyvin kannustava, että kannattaa yrittää tätäkin keinoa.

Verkkotuottaja Henrik Schäfer

Maaseudun Tulevaisuuden Ystävää etsimässä -palsta löytyy myös netistä, eli sama ilmoitus julkaistaan sekä printissä että verkossa. Viestit rakennetaan kuitenkin tekstiviestin pituuden ehdoilla. Joskus toimituksen korviin kantautuu myös tarinoita syntyneistä parisuhteista.

– Olemme tehneet lehteen juttujakin pareista, ja moni on ollut hyvin kannustava, että kannattaa yrittää tätäkin keinoa. Onnellisia tarinoita ja kiitoksia kuuluu siis meillekin, Schäfer hymyilee.