Britit pilasivat puutarhaunelman

EU-komissio kielsi virkamiehiään puhumasta Brexitistä. Brittien mahdollinen lähtö kuitenkin kummittelee kaikkialla ja sekoittaa brittivirkamiesten elämää, Ylen EU-kirjeenvaihtaja Maria Stenroos kirjoittaa.

Ulkomaat
Bonjour! Maria Stenroos
Yle

Alkukeväästä seisoskelin parvekkeella, jolta oli näkymä Brysselin yli: EU-rakennukset horisontissa, oikealla 90-luvun peililasitornit, vasemmalla järkälemäisen ruma Koekelbergin basilika, alhaalla trendikäs kanaalinvarsi. Selän takana oli terroristienkin kotina tunnettu Molenbeekin kaupunginosa.

Parvekkeensa kaiteeseen nojaili opiskelukaverini, joka on rakentanut koko uransa Euroopan unionissa.

– Näköala on mahtava, mutta olen silti ajatellut, että haluaisin oman talon. Vaikka pienen, mutta siinä pitäisi olla oma puutarha. Olen kuitenkin englantilainen, mies sanoi.

*Ystävä osti polkupyörän *ja alkoi pyöräillä pitkin kanavanvarsia etsimässä sopivaa taloa.

Brysseliläistä taloa: kapeaa, korkeaa, vähän vinksallaan olevaa mutta tunnelmallista. Näkymättömissä, punatiilisten talojen takana ovat muurien rajaamat sisäpihat. Ne jatkuvat koko korttelin mitalta ja ovat useimmiten villejä ja kauniita. Nurmikoilla saa kävellä, eikä niitä ole hoidettu englantilaisittain millintarkkaan.

Kun tutustuimme, opiskelukaverini oli aloittanut opinnot Britanniassa ja tullut harjoittelemaan ranskaa belgialaiseen yliopistoon. Opiskelimme, väittelimme, olimme häiriöksi kurinalaisilla ranskankielisillä luennoilla ja juhlimme muutaman kuukauden.

Minä lähdin takaisin Tampereelle, mutta ystäväni jatkoi Bruggen Eurooppa-korkeakouluun ja hakeutui töihin EU:hun. Ura eteni: ensin avustajaksi, sitten parlamenttiin, kohta komissioon. Nyt hän on asunut Brysselissä lähes yhtä kauan kuin kotimaassaan.

– Löysin muuten täydellisen, mutta siinä tulisi mummo kaupan päälle. Vanha täti olisi myynyt talon mutta halunnut itse jäädä kolmanteen kerrokseen asumaan, kaveri raportoi talokauppojen etenemistä.

*Kun Cameron aikanaan *lupasi EU-kansanäänestyksen, se aiheutti hämmästyneen kohahduksen. Brysselissä useimmat miettivät, mitä tämä tarkoittaa EU:n kannalta. Brittivirkamiehet huolestuivat vähän myös omasta puolestaan, sillä työt saattaisivat olla vaarassa.

Ystäväni arveli, että lopulta äänestäjät kuitenkin tulevat järkiinsä ja britit jäävät.

Sitten Boris – Lontoon pormestari Johnson – huomasi, että voisi päästä parempiin asemiin kannattamalla Brexitiä. Kukaan ei uskaltanut enää ennustaa lopputulosta. Kaverini teki uuden tilannearvion.

– Ajattelin, että siirrän kuitenkin talokaupat syksyyn. You never know, hän sanoi toukokuun alussa.

Brysselissä on vaikea löytää ketään haastateltavaksi omalla nimellään brittien kansanäänestyksestä, sillä komissio on kieltänyt työntekijöitään puhumasta aiheesta. Viime viikolla EU-juoruista hyvin perillä oleva Politico-lehti tiesi, että koko B-sanan käyttö on kielletty virkamiehiltä. Vain komissaarit saavat sanoa Brexit.

Aihetta hyssytellään nyt ankarasti. Sitä kierrellään. Pannaan pöytälaatikkoon kiusalliset aloitteet leivänpaahdinten ja vedenkeitinten uusista vaatimuksista, jottei kukaan saisi niiden takia päähänsä äänestää Brexitin puolesta.

B-suunnitelmaa – mitä tehdään, jos britit lähtevät – ei kuulemma ole, mutta hermostuneisuuden tuntee nahoissaan. Jos lähtö tulee, niin kuinka monen vuoden päästä? Menettävätkö muutkin EU-maat uskonsa unioniin, jos yksi lähtee?

Siksi puhutaan jostain ihan muusta. Kunnes todetaan – kuten eräskin diplomaatti kesken keskustelun, ohi aiheen – että karmeita aikoja eletään.