Vatikaani peruu ulkopuolisen tilintarkastuksen – kuinka käy avoimuuden?

Paavi Franciscus on pyrkinyt uudistamaan Vatikaania avoimempaan suuntaan. Nyt valtio on perunut suunnitelmansa päästää ulkopuolinen tarkastaja tonkimaan taloustietojaan.

Ulkomaat
Pyhän Pietarin aukio Vatikaanissa.
Angelo Carconi / EPA

Vatikaani peruu aikeensa päästää ulkopuolinen taho tarkastamaan kirjanpitonsa. Vatikaanin mukaan muutos ei kuitenkaan vaikuta sen pyrkimykseen kohti entistä avoimempaa taloudenpitoa.

Viime joulukuussa Vatikaanivaltio ilmoitti, että se palkkaa Pricewaterhouse Coopers -nimisen yhtiön tarkastamaan talousasiansa. Keväällä sopimusta kuitenkin lykättiin ja nyt se peruttiin kokonaan.

Pricewaterhouse Coopers on kuitenkin mukana Vatikaanin tilintarkastuksessa konsultin ominaisuudessa, valtio tiedottaa. Tarkastuksen tekee Vatikaanivaltion oma päätilintarkastaja.

Uutistoimisto Reutersin mukaan muutos tarkastussuunnitelmissa kielii Vatikaanin sisäisistä ristiriidoista ja valtataisteluista. Sopimuksen ulkopuolisen tarkastajan käytöstä teki kardinaali George Pellin johtama talousasioista vastaava elin. Sopimusta lykkäsi keväällä Vatikaanin valtionkanslia, kertoo Reuters.

Vatikaanin taloudenpidosta on tullut useampaan otteeseen julki räikeitä epäkohtia. Viime vuonna syksyllä tietovuoto paljasti väärinkäytöksiä ja korruptiota sen hallinnossa.

Nykyinen paavi Franciscus on katolisen kirkon johtoon noustuaan tehnyt uudistuksia lisätäkseen avoimuutta. Franciscus valittiin paaviksi vuonna 2013.

Lähteet: Reuters, AP