Jalkapallon EM-turnaus käyntiin hyvissä tunnelmissa – lakot ja tiukat turvatoimet varjostavat kisahuumaa Ranskassa

Jalkapallon EM-kisat käynnistyivät Ranskassa perjantaina rauhallisissa merkeissä, mutta terroristi-iskujen uhkan häilyessä taustalla. Myös laajojen lakkojen pelätään vaikeuttavan kisojen järjestelyjä.

urheilu
Stade de France.
Stade de France.AOP

Ranskalaiset jalkapallofanit olivat iloisella tuulella isäntämaan hyväksi ratkenneen perjantain EM-avausottelun jälkeen. Tunnelmaa eivät latistaneet lakot eivätkä tiukat turvajärjestelyt.

– Olisin vaikka kävellyt tänne, sanoi 21-vuotias Paul uutistoimisto Reutersille ottelun jälkeen viitaten lakoista johtuviin rautatieliikenteen katkoksiin.

Ranskassa on nähty laajoja työlainsäädännön muutoksia vastustavia lakkoja jo viikkojen ajan.

90 000 poliisia, sotilasta ja vartijaa turvaa kisoja

Ranskassa kisoja valvotaan äärimmäisen tiukoilla turvatoimilla terrori-iskujen pelossa. Stade de France -stadion, jolla perjantai-iltainen avausottelu pelattiin, oli yksi Pariisin terrori-iskujen näyttämöistä.

Jalkapallon EM-kisoja valvoo kaikkiaan 90 000 poliisia, sotilasta ja muuta turvallisuushenkilöä. Perjantain otteluun saapuvia oli pyydetty tulemaan ajoissa perusteellisten turvatarkastusten vuoksi.

24-vuotiasta jalkapallofania Yohannia turvallisuustoimet eivät häirinneet.

– Olemme tottuneet näkemään univormuasuisia miehiä rynnäkkökiväärien kanssa, eikä täällä ole niin heitä kovin monta. Heidän läsnäolonsa ei haittaa, emme ole peloissamme, hän sanoi uutistoimisto Reutersille.

– Elämme vaarallisessa maailmassa, mutta Romanian joukkueen tukeminen vain on tärkeämpää kuin mikään muu, sanoi puolestaan 27-vuotias Daniel Suciu uutistoimisto AFP:lle. Hän katseli ottelua Pariisin Eiffel-tornin juurella sijaitsevalla fanialueella.

Presidentti Hollande: Sujuva alku

Ranskan presidentti Francois Hollande kiitteli perjantaina kisojen rauhallista alkua, kertoo uutistoimisto AFP.

Hollande oli sanonut torstaina, että Ranska käyttää "kaikkia tarvittavia keinoja" varmistaakseen kisojen sujumisen lakkojen piinaamassa maassa. Perjantaina presidentti totesi turnauksen alun menneen sujuvasti. Hän sanoi olevansa tyytyväinen myös turvatoimiin, kertoo AFP.

– Kaikki noudattivat sääntöjä, kommentoi Hollande.

Lähteet: Reuters, AFP