Isis yhä ahtaammalla myös Libyassa – Sirten satama vallattu

Libyan hallituksen ja äärijärjestö Isisin taistelijoiden kerrotaan yhä jatkavan kiivaita taisteluja Sirten hallinnasta. Kaupunki on järjestön tärkein tukikohta Syyrian ja Irakin ulkopuolella.

Ulkomaat
kartta
Yle Uutisgrafiikka

Libyan hallituksen joukot sanovat vallanneensa takaisin Sirten rannikkokaupungin sataman äärijärjestö Isisiltä. Sirten menettäminen olisi merkittävä takaisku Isisille.

– Taistelu ei ollut niin vaikea kuin mitä kuvittelimme, kertoo Libyan hallituksen edustaja.

Libyan hallitus ja sen kanssa liittoutuneet joukot sanovat vallanneensa myös asutusalueen Sirten itäpuolella. Hallituksen tiedottajan mukaan Isisin taistelijat on saarrettu viiden neliökilometrin alueelle.

Hylsyjä maassa. Kauempana taistelijoita ja avolava-autoja, joissa on konekiväärejä pultattuna lavalle.
Libyassa YK:n tukeman hallituksen joukot ovat edenneet taisteluissa ääriliike Isisiä vastaan Sirten kaupungissa Välimeren rannikolla. Joukot ottivat sunnuntaina hallintaansa Sirten sataman ja etenevät katutaisteluissa kohti kongressikeskusta, jossa Isis on pitänyt päämajaansa Sirtessä.

Sirte on Isisin tärkein tukikohta Afrikassa

Ulkomaisten tiedustelulähteiden arvion mukaan Isisillä on noin viisi tuhatta taistelijaa Libyassa. Sirteä pidetään sen tärkeimpänä tukikohtana Syyrian ja Irakin ulkopuolella.

Taistelut ovat olleet erittäin kiivaita. Hallituksen joukot ovat hyökänneet Isisin asemiin muun muassa ilmapommituksin.

Sirteä takaisin vallanneet joukot edustavat kansallisen yhteisymmärryksen hallitusta, joka perustettiin YK:n valvonnassa. Sillä ei ole vielä maan parlamentin hyväksyntää.

Lähteet: AFP