Hyppää sisältöön

Apupoika hyppäsi 1950-luvulla höyrylaivaan – tulikin pitkä ura suomalaisissa elokuvissa

Elokuvissa tarvitaan usein avustajia niin kameran edessä kuin takana. Joskus näistä apulaisista on noussut varteen otettavia tekijöitä elokuva-alalle.

Kuva: Ylen Elävä arkisto

Pieni Virolahti hengittää nyt yhtä tahtia _Tuntemattoman sotilaan _kolmannen version kuvausten kanssa. Lähiseudulta elokuvassa on mukana myös useita innokkaita avustajia.

Osa Uuteen Tuntemattomaan avustajaksi hakeneista toivoo saavansa kasvonsa ikuistettua elokuvaan. Toiset voivat haaveilla jopa urasta elokuvissa. Vielä 50-luvulla se saattoi käydä aidosti toteen, kun kuvausryhmät haalivat apulaisia eri puolilla Suomea kuvattuihin elokuviin.

Näin kävi maatilalla kasvaneelle sepän apupojalle Esko Jantuselle. Hän päätyi sattumien kautta avustajaksi musiikkikomediaan _Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta _(1950). Elokuva sijoittui höyrylaivaan.

– Olin mukana tekemässä Savonlinnan Seurahuonetta, kun eräs sähkömies vinkkasi, että laivalle haetaan apulaista. Yksi merikapteeni haastatteli 45 hakijaa ja yksi otettiin. Sehän tuntui hirveän kivalta, että valinta osui minuun, sanoo Jantunen.

Jantunen nousi höyrylaivaan, jossa hän toimi konemiehen apupoikana lämmittäjän tehtävässä. Laiva seilasi läpi Saimaan Lappeenrantaan, mistä kyytiin hyppäsi Kauniin Veeran kuvausryhmä.

– Pikkuhiljaa yksi jos toinen sanoi, että tule Suomen Filmiteollisuudelle töihin. Että siellä tarvittaisiin tällaisia pirteitä kavereita. Ohjaaja Ville Salminen varmaan oli se joka sanoi, että ottakaa poika töihin.

Juoksi pitkin parvia ja suuntaili lamppuja

Kuvausryhmän tekemä tarjous miellytti Jantusta, ja hän päätti irtisanoutua sepän apulaisen työstä. Syyskuussa 1950 Jantunen aloitti työt Helsingissä valopoikana.

– Minä olin se pikkuinen poika, joka juoksi pitkin parvia ja suuntailin lamppuja kuvaajan ohjeiden mukaan.

Minä olin se pikkuinen poika, joka juoksi pitkin parvia ja suuntailin lamppuja kuvaajan ohjeiden mukaan.

Esko Jantunen

Myöhemmin Jantunen toimi valaisijana useissa elokuvissa kuten vuoden 1989 Talvisodassa. Hän ehti myös olla kuvaajana dokumenttielokuvissa ja Veikko Huovisen romaaniin perustavassa Lampaansyöjät-elokuvassa (1972).

Suomalaisen studioelokuvan kultakaudella 1950-luvulla elokuvia tehtiin paljon pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Esko Jantunen kulki kuvausryhmien mukana ja muistaa, että avustajia riitti jonoksi asti.

– Tuotantoryhmä yleensä pani lappuja seurantalolle ja paikallislehdissä oli ilmoitus. Järjestäjä sitten hoiteli hommat. Avustajat tottelivat, mitä ohjaaja sanoi. Ihmiset olivat onnellisia, että pääsivät elokuvaan.

Avustajien merkitystä ei ole juurikaan tutkittu

Avustajien merkitystä suomalaisissa elokuvissa ei ole juuri tutkittu. Tämä johtuu jo siitäkin, että avustajien kanssa asioivat aiemmin tuottajat ja järjestäjät, jotka olivat muuhun ryhmään verrattuna usein iäkkäitä.

– Tarinoita paikallisten ja kuvausryhmien välisistä suhteista ei ole saatu taltioitua, koska suurin osa järjestäjistä ja tuottajista, jotka asioivat kansan kanssa, olivat vanhempaa väkeä ja he ovat nyt kuolleet, sanoo elokuvan perinnetutkija Juha Seitajärvi Kansallisesta Audiovisuaalisesta arkistosta.

Uuden Tuntemattoman ensimmäisen kuvausviikon aikana elokuvan teossa mukana oli jo yli sata avustajaa, joista moni lähiseutujen asukkaita.

Suuresta hakijamäärästä huolimatta elokuvaan etsitään edelleen uusia avustajia. Myös suomenhevosista, vanhoista panssarivaunuista ja vaikkapa syöksyveneistä on edelleen tarvetta.

.
.