RKP on nyt virallisesti Nato-puolue

RKP päätti tukea kehitystä, jonka päämääränä on Suomen Nato-jäsenyys.

politiikka
RKP:n puoluekokous.
RKP:n puoluekokous pidettiin Turussa sunnuntaina.Johan Hagström

RKP:n puoluekokous vahvisti sunnuntaina puolueen vision, jossa Suomi on sotilasliitto Naton jäsen vuonna 2025.

Tuore puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonin mukaan selkeä linjaus puolueen kannasta on tärkeä.

– On parempi, että meillä on selkeä kanta, jotta tiedämme, mitä kohti suuntaudutaan. Maailma on muuttunut, turvallisuusympäristö on muuttunut, Henriksson sanoi.

Puoluekokouksessa alkuperäinen esitysluonnos Natosta kuitenkin lieveni tiivin keskustelun ja useiden äänestysten seurauksena.

Läpi menneessä linjauksessa RKP pitää Nato-jäsenyyden edellytyksinä sekä vahvaa kansan tukea ja sitä, että jäsenyydestä käydään laaja yhteiskunnallinen keskustelu.

– Nämä kaksi asiaa ovat edellytys sille, että voidaan ottaa kantaa jäsenyyteen. Nyt tarvitaan varsinkin maan korkeimmalta ulkopoliittiselta johdolta signaaleja, mikä on heidän kantansa, jotta keskustelu voi kunnolla alkaa, Henriksson peräänkuulutti presidentin kantaa.

RKP suhtautuu Natoon monia muita eduskuntapuolueita myönteisemmin. Puolueen väistynyt johtaja, entinen puolustusministeri Carl Haglund on ollut avoimen Nato-myönteinen, ja myös RKP:n uusi puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on liputtanut sotilasliiton jäsenyyden puolesta. Henriksson haluaa, että Natoon liittymisestä käydään neuvoa-antava kansanäänestys.

17:29 Puheenjohtajan kommentit lisätty.