FBI: Orlandon ampujaa tutkittiin islamistikytköksistä epäiltynä

FBI:n edustajan mukaan ampujaa kuultiin 2013 ja 2014. Ampuja kuitenkin vapautettiin tuolloin, sillä todisteita kytköksistä ei löytynyt.

Ulkomaat
Omar Mateenin omakuva.
Orlandon poliisi julkisti sunnuntaina kuvan yökerhossa 50 ihmistä surmanneesta Omar Mateenista.Orlandon poliisi / EPA

Orlandon ampujaa on kuulusteltu epäiltynä islamistikytköksistä, sanoo FBI. Ampuja on viranomaisten mukaan nimeltään Omar Mateen ja häntä kuultiin FBI:n edustajan mukaan kuultiin 2013 ja 2014.

Ampuja kuitenkin vapautettiin tuolloin, sillä todisteita kytköksistä ei löytynyt. Hän ei ollut enää FBI:n valvontalistalla.

Erikoisagentti Ronald Hopper kuitenkin kertoi tiedotustilaisuudessa, että ampuja oli vannonut uskollisuutta Isisille ennen joukkosurmaa.

Tiedotusvälineiden lähteiden mukaan ampuja soitti hätänumeroon ja kertoi asiasta. Hän olisi tiettävästi viitannut myös Bostonin maratonin iskujen tekijöihin.

Hopper sanoi myös, että ampuja on ostanut kaksi asetta viime viikolla: käsiaseen ja pitkäpiippuisen aseen.

Lisäksi FBI vahvisti, että Mateen oli New Yorkissa syntynyt Yhdysvaltain kansalainen.

Lähteet: Reuters, AFP