Terrorismitutkija: Orlandon isku vaikuttaa Isisin inspiroimalta, ei tekemältä

Tutkija Leena Malkin mukaan on paljonkin merkitystä sillä, nähdäänkö teki terrori-iskuna, viharikoksena vai joukkoammuntana.

Ulkomaat
Surijoita San Franciscossa.
Surijoita San Franciscossa. EPA / John G. Mabanglo

Terrorismitutkija Leena Malkki arvioi, että Orlandon sunnuntainen isku vaikuttaa ennemminkin ääri-islamilaisen Isis-järjestön inspiroimalta kuin sen tekemältä.

Tällä hetkellä ei ole tiedossa mitään sellaista, joka antaisi aiheen olettaa, että Isis olisi tiennyt iskusta etukäteen, Malkki sanoi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

Malkin mukaan teko vaikuttaakin yhden henkilön toteuttamalta tai ainakin Isisistä iippumattomalta.

Näyttää siltä, että tekijällä on ollut poliittis-uskonnollisia radikaaleja näkemyksiä jo jonkin aikaa ja hän on halunnut yhdistää tämän teon niihin, Malkki arvioi.

Isku oli osittain siksi niin tuhoisa, että tekijällä näyttää olleen tavallista enemmän osaamista aseiden käsittelyssä, hän sanoo.

Iskun motiivilla merkitystä

Malkin mukaan sillä on aika paljonkin merkitystä, miten isku määritellään.

Se nähdäänkö isku viharikoksena, joukkoammuntana tai terrorismina vaikuttaa johtopäätöksiin siitä, mitä tulisi tehdä sekä siihen, millaisia poliittisia vaatimuksia se tulee tukemaan.

Mikäli isku nähdään terrorismina, mennään helposti islamin asemaan Yhdysvalloissa ja Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan. Viharikosten ja joukkoammunnan suhteen puolestaan esille nousevat mielenterveysasiat ja sisäpolittiset kysymykset.

Malkki uskoo, että Orlandon iskun myötä radikaalin islamismin teema nousee näkyvään osaan Yhdysvaltain vaalikampanjassa.

Malkin mukaan yleisesti voidaan sanoa, että terrori-iskuilla ja laajasti järkyttävillä väkivallanteoilla on taipumus muokata yleistä mielipidettä oikealle siinä mielessä, että laki ja järjestys, turvallisuus ja voimakas viranomaistoiminta saavat lisää kannatusta.