Väärinkäsityksiä liikkeellä – Porin koulusalien vuokrankorotukset eivät nosta seurojen maksuja

Porin sivistyslautakunnan tänään julkaisema esityslista aiheutti urheiluseuroissa kauhunsekaisia tunteita. Moni erehtyi luulemaan, että harrastusmaksut nousevat.

Sivistyslautakunta
Vanha liikuntasali
Sini Ojanperä / Yle

Porin sivistyslautakunta esittää merkittävää korotusta koulutilojen vuokriin. Esimerkiksi suurten liikuntatilojen salivuokra olisi jatkossa 30 euroa tunnilta, kun tähän mennessä vuokraa on peritty vain 6,60 euroa tunnilta.

Sivistyslautakunnalle tehty esitys (siirryt toiseen palveluun)säikäytti osan urheiluseuroista perusteellisesti. Myös tiedotusvälineet menivät uutisoinnissa lankaan.

Sivistyslautakunnan talouspäällikkö Martti Kujanpää oikoo virheellistä käsitystä, jonka mukaan vuokrankorotus koskisi seurojen säännöllistä harrastustoimintaa.

– Korotus ei koske iltakäyttöä, eli lähinnä liikuntaseurojen käyttämiä liikuntatiloja. Ne annetaan vapaa-aikaviraston käyttöön veloituksetta ja se jakaa iltakäytön vuorot seuroille.

Korotus koskee vain yksittäisvuoroja

Martti Kujanpää kertoo vuokrankorotuksen koskevan lähinnä yksittäisiä tilaisuuksia.

– Iltavuorot ovat hyvin varattuja. Vapaana on vain vähän aikoja muihin tilaisuuksiin. Ne ovat ehkä viikonlopun erillisiä tilaisuuksia, jotka ovat usein kaupallisia tai maksullisia. Korotus koskee lähinnä sen tyyppisiä yksittäisvuoroja.