1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ohitukset

Tienvarsilla riittää nyt niitettävää

Tänä kesänä tienvarsikasvillisuuden kasvu on ollut erityisen runsasta. Niitot ovat käynnistyneet Lounais-Suomessa, ja niitä jatketaan elokuun loppuun asti.

ohitukset
Tienvartta niitetään niittokoneella.
Tienvarsilla jätetään niittämättä uhanalaisten, silmälläpidettävien ja rauhoitettujen kasvien esiintymät.Kaija Kervinen / YLE

Tienvarsien niitot ovat alkaneet Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Viherhoitoluokasta riippuen tienvarsia niitetään 1–4 kertaa kesässä.

Hoitoluokat määräytyvät teiden liikenteellisen merkityksen, maankäytön ja ympäristön mukaan.

Suurin osa maakuntien teistä niitetään kertaalleen, pääasiassa juhannuksen ja elokuun lopun välisenä aikana. Päätiet niitetään yleensä kaksi kertaa kesässä. Taajamissa ja joissain erityiskohteissa niittokertoja on kolme tai neljä kesän aikana.

Niitoilla parannetaan turvallisuutta

Tänä kesänä tienvarsikasvillisuuden kasvu on ollut erityisen runsasta.

Niitoilla poistetaan tieluiskasta korkeakasvuiset heinät ja vesakot, jotka voivat peittää näkyvyyttä henkilöautoista ja haittaavat liikennemerkkien havaitsemista. Korkea kasvillisuus haittaisi vähitellen myös kuivatuksen toimimista maanteiden ojissa.

Ely-keskukset muistuttavat, että niittokoneen läheisyydessä on noudatettava riittävää varovaisuutta.

Hitaasti liikkuva niittokone on syytä ohittaa tarpeeksi kaukaa. Koneiden kuljettajat seuraavat liikennettä ja antavat tilaa ohitukseen turvallisessa kohdassa.

Lue seuraavaksi