Lahden valtuusto kokousti puolille öin: Tiirismaalle tulossa uusi koulurakennus

Tiirismaan koulun kohtaloa puitiin Lahden kaupunginvaltuustossa pitkään. Valtuusto päätti myös mittavasta Kymijärven kolmosvoimalan rahoitusjärjestelystä puolille öin venyneessä kokouksessaan.

Kuva: Tuija Veirto / Yle

Lahden kaupunginvaltuusto hylkäsi suunnitelmat  ja kaupunginhallituksen esityksen Tiirismaan koulun peruskorjauksesta äänin 65-36, yksi tyhjää.

Kokoomuksen Jorma Ratian laatima vastaesitys palauttaa hankesuunnitelmaan uudelleen valmisteltavaksi, koska uudisrakennus edellyttää mm. kaavamuutosta ja purkuluvan saamista vanhalle koululle. Valitukset voivat pitkittää rakentamisen aloittamista.

Uudisrakennuksen hinnaksi arvioidaan 24,9 miljoonaa euroa, jos se rakennetaan Lotilan koulun yhteyteen, ja 29 miljoonaa euroa nykyiselle paikalle. Lisäksi kaupunki on aiemmin päättänyt lunastaa koulun omistukseensa 2,8 miljoonalla eurolla.

Vaikea päätös

Päätös tiedettiin jo ennakkoon vaikeaksi, vaihtoehtoja puitiin ryhmissä kokouksen alkuun asti. Koulupäätöstä pohjustettiin pikälti yli kahdellakymmenellä puheenvuorolla.

Sosiaalidemokraateilla oli uuden koulun rakentamisesta yhteinen päätös. Demarit olisivat halunneet tuoda päätökseen mukaan myös keskustan alueen päiväkotiratkaisut.

Vasemmisto ja kristillisdemokraatit – yhtä lukuun ottamatta – uskoivat, että esityksen mukainen remontti toisi mäelle terveen ja nykyopetuksen mukaisen vaihtoehdon.  Muilta osin ryhmät hajosivat äänestyksessä.

Oppilaat käyvät parhaillaan koulua Ursan kentälle ja koulun edustalle sijoitetuissa parakkirakennuksissa.

Kymijärvi kolmoselle kaupungin takuu

Valtuusto päätti selvällä enemmistöllä (98-4) lähteä mukaan Lahti Energian rahoitusjärjestelyihin biopolttoaineita hyödyntävän Kymijärvi kolmosen rakentamiseksi.

Mittavaan investointiin päädytään, koska Kymijärvi ykkönen tulee tiensä päähän vuonna 2020. 

Uuden voimalan rakentamiseen tarvitaan 150 miljoonaa euroa ulkopuolista rahaa, josta kaupunki takaa 120 miljoonan osuuden.

Lisäksi kaupunki lainaa tytäryhtiölleen enintään 60 miljoonaa kahdessa, kolmessa erässä tulevina vuosina.

Esitystä vastaan olivat käytännössä lähinnä vain vihreät, jotka olisivat halunneet palauttaa asian uudelleenvalmisteluun uusien, ei polttamiseen perustuvien energiaratkaisujen selvittämiseksi.

Ratkaisu luo korotuspaineita kaukolämmön hintaan.

Paluu vuoteen 2015

Valtuusto käsitteli ja hyväksyi kokouksessaan vuoden 2015 Lahden ja Nastolan tilinpäätökset ja arviointikertomukset.

Erityisen järeää kritiikkiä kuultiin keskustan kadunrakentamisen kilpailuttamiseen liittyvästä päätöksestä, jonka katsottiin johtaneen mm. Lahden Seudun Kuntatekniikka alasajoon.

Nastolalaiset pääsivät vielä tilinpäätöskertomuksen hyväksymisen myötä muistelemaan mennyttä aikaa ja positiivisen puolelle päättynyttä tilinpäätöstään.