yle.fi-etusivu

Kuurojen liiton hallitukseen kaksi uutta jäsentä

Liittokokous järjestettiin yksipäiväisenä. Paikalla oli liki 40 edustajaa 27 kuurojenyhdistyksestä.

Yle Uutiset viittomakielellä
Kuurojen liiton uusi hallitus seisomassa rivissä.

Kuurojen Liitto ry:n varsinainen liittokokous pidettiin Porissa lauantaina 13.6. yksipäiväisenä. Paikalla oli liki 40 edustajaa 27 kuurojenyhdistyksestä.

Liiton puheenjohtajana jatkaa seuraavan kolmivuotiskauden 2016 – 2019 Jaana Aaltonen. Hallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle valittiin uudelleen Nina Sivunen sekä uusina Arja Peltokorpi ja Bror-Erik Majors. Muina hallituksen jäseninä jatkavat Outi Ahonen, Cecilia Hanhikoski, Jari Malkamäki ja Juha Oksanen.

Julkilausuma: Viittomakieliset huomioitava sote-palveluissa

Kuurojen Liiton liittokokouksen julkilausumassa painotetaan viitomakielisten sote-palveluja. Kuurojen Liitto korostaa, että viittomakieliset kansalaiset tulee huomioida kaikissa uudistuksen palveluissa jo suunnitteluvaiheesta lähtien.

Viittomakielten käytön tulee perustua selkeisiin ja sitoviin menettelyihin, eikä se saa jäädä palvelun järjestäjän tai tuottajan vapaaehtoisuuden varaan.