Plantagen avaamassa Kuopioon kahta myymälää

Päivärantaan ja Kolmisoppeen sijoittuvat uuden konseptin mukaiset liikkeet avataan syksyllä. Rekrytointi on parhaillaan käynnissä.

Plantagen Finland
Plantagenin myymälä Kampin kauppakeskuksessa.
Puutarha-alan ketju Plantagen hakee kasvua kauppakeskuksista ja ruokakauppojen läheisyydestä.Yle

Puutarha-alan erikoisliike Plantagen on avaamassa Kuopioon kahta liikettä. Ketju hakee parhaillaan työntekijöitä ja myymäläpäällikköä Päivärantaan ja Kolmisoppeen avattaviin uuden konseptin myymälöihin. Myymälät on määrä avata syksyllä.

– Pääsemme vauhtiin syyskuun ja marraskuun välisenä aikana. Ensin aukeaa Päiväranta, sitten Kolmisoppi, toimitusjohtaja Annika Järvensivu kertoo.

Keskittyy kodin sisustukseen

Uuden konseptin myymälät tarkoittavat Plantagenin tapauksessa alle 500 neliön, yleensä kauppakeskusympäristössä sijaitsevia pienmyymälöitä.

– Perinteisesti Plantagen tunnetaan isoista lasitaloista. Pienemmissä myymälöissä keskitymme enemmän kodin sisustamiseen, ja siellä myös valikoimaa voidaan päivittää useammin, area sales manager Saku Vanhala kertoo.

Uudenlaisen myymälän yhtiö on avannut Suomessa jo Helsingin Kamppiin ja toinen on avautumassa ensi viikolla Hämeenlinnaan. Järvensivun mukaan vastaavia liikkeitä on avattu myös Ruotsiin ja Norjaan, muun muassa Tukholman Mall of Scandinaviaan ja Oslon Sturegatanille.

Hakijoiden kiinnostus on ollut suurta

Kuopioon rekrytoitavien työntekijöiden määrä tarkentuu kesän aikana. Vanhalan mukaan kiinnostus paikkoja kohtaan on ollut suurta.

– Hakemuksia on jo nyt tullut aivan valtavasti.

Myös myymälöiden tarkempi sijainti ilmoitetaan vasta myöhemmin kesän aikana.

Plantagen on Pohjoismaiden suurin kasvien ja kasvitarvikkeiden vähittäiskauppaketju. Sillä on Suomessa 12 myymälää, Ruotsissa ja Norjassa niitä on yhteensä satakunta.