Findan tarjous oli yllätys – Anvian hallitus kutsutaan koolle

Findan Anvia Telecomin koko osakekannasta tekemä tarjous tuli yllätyksenä Anvialle. Anvian hallituksen on kokoonnuttava käsittelemään asiaa ennen kesäkuun lopussa kokoontuvaa ylimääräistä yhtiökokousta.

talous
Anvian yhtiökokouksen valtakirjoja muovitaskuissa.
Juha Kemppainen / Yle

ICT-konserni Finda Oy on tehnyt tänään tarjouksen Anvia Oyj:n tytäryhtiö Anvia Telecom Oy:n koko osakekannasta. Finda tarjoaa osakkeista 120 miljoonaa euroa. Kauppasumman se on valmis maksamaan käteisenä.

Findan tarjous tuli yllätyksenä Anvian hallituksen puheenjohtaja Aappo Kontulle.

– Kuulin asiasta aamupäivällä ennen kello kymmentä, Kontu toteaa.

Finda tiedotti tarjouksestaan hiukan yli kello kymmenen tiistaiaamuna.

Elisan ja Anvian sopimus yllätys

Findan toimitusjohtaja Jarmo Leino kertoo, että alkuvuodesta yhtiö kävi neuvotteluja Anvian hallituksen kanssa järjestelyistä, joiden myötä se olisi tullut vähemmistöomistajaksi Anvia Telecomiin. Leinon mukaan asiassa päästiin neuvotteluratkaisuun, joka jäi kilpailuviranomaisten hyväksyntää vaille.

– Meille tuli vähän yllätyksenä, että Anvian hallitus oli tehnyt uuden sopimuksen Elisan kanssa Anvia Telecomista. Käsityksemme mukaan selvästi alhaisemmalla hinnalla kuin mitä meidän neuvotteluissamme oli käytetty, Leino sanoo.

Anvia ja Elisa sopivat yritysjärjestelyistä toukokuussa. Ne vaativat vielä ylimääräisen yhtiökokouksen käsittelyn. Anvia Oyj:n yhtiökokous kokoontuu 29. kesäkuuta.

Finda toivoo neuvotteluyhteyttä

Findan tarjous Anvia Telecomista on korkeampi kuin Elisan tarjous Anvian tietoliikenne- ja viestintäliiketoiminnoista.

– Tuon arvoiseksi olemme yhtiön arvioineet, eikä meidän tiedossa ole, että yhtiön toiminnassa tai tapahtumissa olisi tapahtunut mitään sellaista, joka antaisi aiheen tarkistaa hintaa alaspäin, Jarmo Leino sanoo.

Findan toimitusjohtaja kertoo yhtiön tehneen Anvian osalta jo keväällä liiketoimintasuunnitelmaa, jonka tarkoitus oli kehittää sen toimintaa valtakunnalliseksi operaattoriksi. Näitä mahdollisuuksia haluttaisiin selvittää edelleen.

– Pyrimme pääsemään nyt (Anvian) hallituksen kanssa neuvotteluyhteyteen ja toivomme, että pääsemme käymään kaupan toteutumisesta yksityiskohtaiset keskustelut mahdollisimman pian, Leino sanoo.

Uudelleenarviointia

Anvian hallituksen puheenjohtaja Aappo Kontu toteaa, että yhtiön hallituksen on kokoonnuttava pikaisesti käsittelemään Findan tarjousta.

– Kokousta ei ole vielä sovittu. On kiinnostava asia, että yhtiön liiketoimintaa kohtaan on kiinnostusta. Tietysti nyt arvioimme, onko tämä sellainen tarjous, että pitää uudelleenarvioida tätä tilannetta.