Suomen presidentistä kertovaa tv-sarjaa kuvataan salamyhkäisesti – tekijät eivät saa hiiskua näkemästään

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan valmistuvaa Ylen poliittista tv-draamasarjaa on kuvattu myös oikeissa valtion kabineteissa. Lauri Nurksen ohjaaman Presidentin tiimiä sitoo vaitiolovelvollisuus.

viihde
Näyttelijät Laura Malmivaara ja Samuli Edelmann.
Näyttelijät Laura Malmivaara ja Samuli Edelmann.Zodiak Finland

Vuonna 2018 Suomelle on valittu uusi presidentti. Tämä on lähtökohtana Lauri Nurksen ohjaamassa 12-osaisessa poliittisessa draamasarjassa, jossa presidenttiparina nähdään Samuli Edelmann ja Laura Malmivaara ja pääministerinä Inka Kallén.

_Presidenttiä _kuvattiin maanantaina Helsingin yliopiston päärakennuksessa.

– Kun lähdin mukaan sarjaan ja lukemaan käsikirjoituksesta Kultarannasta ja Mäntyniemestä, niin silloin näin sieluni silmin, että vitsi, miten hienoa. Samalla ahdistuin, että mistä me löydetään niitä vastaavat kuvauspaikat, sanoo ohjaaja Nurkse.

Sopivat paikat ovat löytyneet, ja Nurkse paljastaa tiimin päässeen myös todellisiin valtion salasoppiin ja bunkkereihin, joista on kirjoitettu vinot pinot vaitiolovelvollisuussopimuksia.

– Ihmiset ovat innostuneet tästä maailmasta, ja ovia on avautunut paikkoihin, joihin ei olisi ikinä mitään asiaa. Kirjoitin muun muassa eräässä paikassa nimen vieraskirjaan. Katsoin edelliset allekirjoitukset, myös Hillary Clintonin nimi oli siellä.

Poliitikoille on totuttu nauramaan

Suomessa poliittista draamaa on tehty vähän. Edellisestä lajikumppanista Kansan miehestä ei tosin ole pitkä aika. Parin vuoden takaisella sarjalla oli sama tuotantoyhtiö kuin Presidentillä, Antti Pesonen on myös käsikirjoittanut molempia.

Valtaapitäviä on suomalaisessa tv:ssä käsitelty lähinnä komedian ja satiirin keinoin.

– Komedia on ainakin kerännyt katsojia tosi hyvin Iltalypsystä lähtien. Se on kansalle hyvä tapa nauttia kaikesta hulabaloosta kulisseissa. Mutta kyllä mä draamamiehenä nautin siitä, että nyt ollaan tosissaan tämän maailman kanssa. Katsojan ei ole mahdollisuus etääntyä tästä maailmasta. Toivottavasti imaisemme katsojat keskelle tapahtumia, sanoo Nurkse.

Sarjassa liikemaailmasta tullut presidentti ei suostu asettumaan edustukselliseen valtion päämiehen rooliin. Hän löytää itsensä kultaisesta häkistä, josta haluaa kuitenkin ulos vaikuttamaan. Tapetilla ovat muun muassa Nato, pakolaiskriisi ja Suomen suhteet naapurimaihin. Ministerit eivät kaipaa presidenttiä tontilleen.

Presidentin tiimi on vielä varovainen juonipaljastusten kanssa, Inka Kallén nauraa, että hän on alkanut käyttäytyä kuin poliitikko, niin tarkkaan hän harkitsee nyt mitä voi sarjasta kertoa. Kotikadusta ja Uusi päivä -sarjasta tuttu näyttelijä on aivan uuden tyyppisessä roolissa urallaan.

– Olen selvittänyt asiat, joita en ymmärrä. Olen lukenut poliitikkojen elämäkertoja ja käynyt poliitikkojen kanssa keskusteluja.

Kenen kanssa keskusteluja on käyty, sitä Kallén ei saa paljastaa.

Samuli Edelmann ei anna kuvauksissa haastattelua, joten hänen kohtaamisistaan todellisten presidenttien kanssa en pääse edes utelemaan.

Sängyssä presidentin kanssa

Tanskalainen menestyssarja Vallan linnake on inspiroinut Presidentin tekijöitä. Nurkse kuitenkin korostaa, että he tekevät ihan omanlaistaan draamaa. Presidentissä on mukana myös jännityksellisiä elementtejä. Myös trillerin puolelle menevä, ylistetty House of Cards on yksi Nurksen lempisarjoja.

Presidentin vaimoa esittävä Laura Malmivaara kertoo, että sarjassa on myös vahva ihmissuhdepuoli.

– Varsinkin oma roolihenkilöni on mukana draamassa, joka tapahtuu olohuoneessa, sängyssä ja hampaiden pesulla presidentin kanssa. Tämän roolin tekemisen myötä olen alkanut katsoa Suomen todellista presidenttiparia todella myötämielisesti ja eri silmin, sanoo Malmivaara.

Malmivaaran mielestä juuri kaksoiselämän eläminen on roolissa kiinnostavaa. Näyttelijä nauttii myös presidenttiparin mustista edustusautoista.

– Minulla on itselläni niin huono auto, että on mahtavaa tulla kohtaukseen, jossa turvamies avaa oven ja livumme eteenpäin mustalla autolla.

Presidentti esitetään Ylen kanavilla itsenäisen Suomen satavuotisjuhlavuonna 2017.