Pohjolan Osuuspankki lahjoitti 20 000 euroa vähävaraisille

Varat ohjataan vähävaraisille seurakuntien diakoniatyön kautta. Esimerkiksi Rovaniemen seurakunnan diakonia ohjaa 8 500 euroa tarvitseville.

diakonit
Pohjolan Osuuspankin toimitusjohtaja Keijo Posio
Pohjolan Osuuspankin toimitusjohtaja Keijo PosioAntti Mikkola / Yle

Pohjolan Osuuspankki lahjoitti tiistaina vähävaraisille 20 000 euroa. Pankki pyysi omistaja-asiakkaitaan äänestämään mihin hyväntekeväisyyskohteeseen he haluavat pankin lahjoittavan summan. Ehdotuksia tuli 3 800 ja noin puolet niistä ehdotti varoja suunnattavan köyhien auttamiseksi.

Varat ohjataan vähävaraisille seurakuntien diakoniatyön kautta. Esimerkiksi Rovaniemen seurakunnan diakonia ohjaa 8 500 euroa tarvitseville.

Pohjolan Osuuspankin liiketaloudellinen onnistuminen mahdollistaa yhteiskuntavastuullisen toiminnan, sanoo pankin toimitusjohtaja Keijo Posio.

Pankilla on nyt 40 000 omistaja-asiakasta.