Vaihtotase oli koko alkuvuoden lievästi alijäämäinen

Vienti vuodentakaiseen verrattuna on ollut laskussa jo yhdeksän perättäistä kuukautta.

talous
Hammasratas
Jyrki Lyytikkä / Yle

Tilastokeskuksen mukaan Suomen vaihtotase oli vähän eli 0,2 miljardia euroa alijäämäinen kuluvan vuoden ensineljänneksellä.

Vaihtotase sisältää sekä kauppataseen että palvelujen ulkomaankaupan ja tuotannontekijätulot eli palkat ja tulot sekä tulonsiirrot Suomen ja ulkomaiden välillä. Vaje vaihtotaseessa merkitsee ulkomaisen nettovelan kasvua ja ylijäämä velan vähenemistä.

Tammi–maaliskuussa tavaroiden vienti laski kahdeksan prosenttia vuodentakaisesta. Kauppatase oli 0,1 miljardia euroa alijäämäinen, kun tuonti laski vain kuusi prosenttia.

Vaihtotase oli huhtikuussa edelleen alijäämäinen, ja tavaravienti laski 11 prosenttia huhtikuusta 2015. Vienti oli laskussa vuodentakaiseen verrattuna jo yhdeksättä perättäistä kuukautta.