Tutkimus: suomalaiset luottavat uutisiin enemmän kuin ehkä kukaan

Suurin osa suomalaisista hakee uutiset suoraan vakiintuneiden mediabrändien omilta verkkosivuilta, kertoo tuore kansainvälinen tutkimus. Lisäksi suomalaisten luottamus uutisiin on ylivoimainen muihin verrattuna.

media
Ylen uutistoimitus 2012.
Lähes puolet kyselyyn vastanneista suomalaisista piti verkkoa pääasiallisena uutislähteenään. Sinne mennään yhä useammin älypuhelimella. Kuva Ylen uutistoimituksesta.Leila Oksa / Yle

Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin tekemän kyselyn mukaan 62 prosenttia eli hieman yli kolme viidestä kyselyyn vastanneesta suomalaisesta hakeutuu suoraan uutismedian omille verkkosivuille, vaikka yhä useampi seuraa uutisia myös sosiaalisessa mediassa.

Neljännes kyselyyn vastanneista suomalaisista etsi uutisia sosiaalisesta mediasta, mutta vain viisi prosenttia piti sitä pääuutislähteenään. Luvut ovat pysyneet kutakuinkin samanlaisina kolmen viime vuoden aikana.

Tampereen yliopiston COMET-tutkimuskeskuksen tutkijan Esa Reunasen mukaan sosiaalinen media on suomalaisille lähinnä perinteisiä uutismedioita täydentävä uutislähde. Reunasen mukaan etenkin iltapäivälehtien ja Yleisradion kiinnostava ja maksuton tarjonta vahvistavat perinteisen median asemaa verkossa.

Älypuhelimilla verkkouutisiin

Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset luottavat ylivoimaisesti eniten uutisiin. Vastaajista 65 prosenttia eli yli kolme viidesosaa pitää useimpia uutisia luotettavina. Kysely tehtiin 26 maassa, muun muassa Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Tanskassa sekä Norjassa.

Esimerkiksi Ruotsissa vain 40 prosenttia eli kaksi viidestä luottaa uutisiin. Vähiten uutisiin luotetaan Kreikassa sekä Etelä-Koreassa.

Suomalaiset sijoittuvat kärkikastiin myös uutisten seuraamisessa verkossa. Lähes puolet kyselyyn vastanneista suomalaisista piti verkkoa pääasiallisena uutislähteenään. Sinne mennään yhä useammin älypuhelimella.

Kyselyyn vastanneista suomalaisista kuitenkin vain 15 prosenttia oli maksanut verkkouutisista. Esimerkiksi Norjassa luku oli 27 prosenttia eli lähes kaksinkertainen.

Mediatalot tuottavat kaiken aikaa myös uutisvideoita, mutta niiden suosion kasvu on tutkimuksen mukaan tasaantumassa.

Perinteiset uutisvälineet, eli tv, radio ja sanomalehti, ovat säilyttäneet asemansa etenkin yli 45-vuotiaiden keskuudessa.