Liettuassa seksuaalivähemmistöt ovat odottaneet oikeuksiaan kauan – "Vihapuhe on normi"

Liettuassa sensuurilaki estää homoseksuaalisuudesta puhumisen. Seksuaalivähemmistöjen edustajat elävät usein piilossa. Katolinen kirkko sanelee ihmisten arvopohjaa. Mutta ei enää Dovilė Kovaliūnaitėlle.

Ulkomaat
Vladimir Simonko.
Vladimir Simonko tuli kaapista Liettuan suurimman päivälehden etusivulla vuonna 1995.Marjo Näkki / Yle

Kun Liettua vapautui vuonna 1991, nuoren Vladimir Simonkon odotukset olivat korkealla. Homoseksuaalisuus oli neuvostoaikana ollut rikos, mutta nyt puhalsivat uudet tuulet yli Baltian.

– Ajattelin, että menisi pari vuotta, ja sitten Liettua olisi samalla tasolla ihmisoikeuksissa Länsi-Euroopan maiden kanssa.

Simonko sai pettyä. Hän pettyi toisenkin kerran, ja jos mahdollista, vieläkin karvaammin vuonna 2004, kun Liettua liittyi EU:n jäseneksi.

Silloinkaan uudet tuulet eivät puhaltaneet. Ne pysyivät tiukasti arvokonservatiivisen Liettuan ja katolisen kirkon muurien ulkopuolella.

– Voi olla, että Liettua on viimeinen maa koko EU:ssa, joka ei tunnusta homoparien oikeuksia.

Simonko johtaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavaa Lithuanian Gay League (LGL) -järjestöä ja taitaa olla Liettuan tunnetuin kansalaisaktivisti.

– Julkisuus suojelee minua. Edelleen minulle huudellaan, mutta käsiksi ei enää käydä.

Simonko liikkuu kuitenkin mieluiten autolla paikasta toiseen. Varmuuden vuoksi.

”Kaikki ihmiset ovat kauniita”

Liettua on katolinen maa, jossa kirkolla on vahva rooli. Suurin osa ihmisistä on tapauskovaisia, mutta kirkossa käydään usein.

Niin kävi myös 19-vuotias opiskelija Dovilė Kovaliūnaitė ja tunsi kamalia omantunnontuskia.

– Voin pahoin, koska ajattelin muka väärin. Minun olisi pitänyt olla kiinnostunut vain pojista, mutta minusta kaikki ihmiset olivat kauniita, Kovaliūnaitė muistaa.

Sitten hän täytti 14 ja ajatteli, että ei voi enää elää valheessa. Ennen haastattelua Kovaliūnaitė varmistaa vielä, että haastattelu ei ilmesty liettuaksi.

Hänen äitinsä nimittäin ei vieläkään hyväksy tyttärensä elämäntapaa tai "rikosta", joksi hän sitä kutsuu.

Moni muukin seksuaalivähemmistön edustaja elää Liettuassa piilossa, sillä yleinen ilmapiiri on sellainen.

– Vihapuhe on yhteiskunnassamme normi, Vladimir Simonko sanoo.

Väkivalta varsinkin homomiehiä kohtaan ei ole harvinaisuus. Dovilė Kovaliūnaitė kertoo, että hänenkin ystäviään on lyöty.

– En sano, että voit saada turpiisi joka kadunkulmassa, mutta välillä sitä tapahtuu.

Sensuuri iski satukirjaan

Liettuassa on ollut voimassa niin sanottu sensuurilaki vuodesta 2010.

Lain tavoitteena on suojella alaikäisiä vahingolliselta tiedolta. Esimerkiksi seksuaalisesti värittynyttä ohjelmaa ei saa näyttää televisiossa ennen kello 23:a.

Käytännössä laki estää myös homoseksuaalisuudesta puhumisen, sillä sen katsotaan olevan vahingollista tietoa alaikäisille.

– Lasten oikeuksien suojelu on tärkeää, mutta kukaan ei tunnu tajuavan, että samojen lasten joukossa on myös tulevia seksuaalivähemmistöjen edustajia, ja näin he elävät vihamielisessä ympäristössä, Simonko sanoo.

Sensuurilakia on käytetty Liettuassa seksuaalivähemmistöjä vastaan kolmesti. Televisio kieltäytyi näyttämästä kolme vuotta sitten Baltic Pride -paraatin mainosvideon, jossa homoseksuaaleja rohkaistiin astumaan ulos kaapista.

Saman lain nojalla sensuroitiin myös satukirja, jossa seikkaili kaksi prinssiä ja kaksi prinsessaa.

Pusukuvasta tappouhkauksia

Kolmas tapaus oli oikeastaan kaikkein räikein. Nuori homopari julkaisi Facebookissa kuvan itsestään suutelemassa. Pian kuva oli kerännyt tuhat kommenttia, joiden joukossa oli tappouhkauksia.

Liettualaiset viranomaiset eivät halunneet ottaa tapausta tutkittavakseen. Heidän mukaansa poikapari oli käyttäytynyt provosoivasti postittamalla itsestään kuvan suutelemassa.

Simonko vertaa sensuurilakia Venäjän homojen vastaisiin lakeihin.

– Osa yhteiskunnastamme jakaa venäläiset arvot, ja se huolestuttaa minua. Haluammeko todella edustaa edelleen sitä samaa vanhaa mentaliteettia, hän kysyy.

"Kaapista voi tulla vain kerran"

Simonko muistelee nykyisin hieman huvittuneena omaa ulostuloaan. Idealistinen nuori mies antoi poikaystävänsä kanssa haastattelun Liettuan suurimmalle Lietuvos rytas -päivälehdelle.

Toimitus innostui homoparin haastattelusta niin, että julkaisi sen suurilevikkisen lauantainumeronsa etusivulla.

Ongelmana oli se, että Simonkon poikaystävän äiti ei tiennyt poikansa seksuaalisuudesta. Siinä oli selvittämistä.

– Nyt tiedän paremmin. Jos tulet ulos kaapista, tee se yhdessä läheistesi kanssa, Simonko neuvoo.

Juttu oli sen ajan Liettuassa skandaalimainen. Kaupoissa Simonkoa ei enää palveltu, ja hänet pahoinpideltiin kahdesti.

– Mutta voit tulla ulos kaapista vain kerran, hän naurahtaa kuivasti.

Simonko on ollut yhdessä kumppaninsa kanssa 25 vuotta.

"Aika on nyt!"

Jopa viidennes liettualaisista on muuttanut ulkomaille maan vapautumisen jälkeen. Monet seksuaalivähemmistöjen edustajat ovat hakeutuneet Euroopan liberaaleihin pääkaupunkeihin.

Dovilė Kovaliūnaitėkin harkitsi Tanskaan lähtöä, tosin opiskelujensa takia. Hän päätti kuitenkin yrittää liettualaisessa yliopistossa. Eikä Simonkokaan aio lähteä minnekään.

– On helppoa pakata laukkunsa, ostaa lippu ja lähteä, mutta jonain päivänä haluat tulla takaisin. Siksi meidän on taisteltava oikeuksiemme puolesta täällä, aika on nyt.