27-vuotiaana syöpään sairastunut muuttui hoidettavasta hoitajaksi – "Haluan antaa saman takaisin"

Eva-Maria Strömsholm on muun muassa entinen pitkänmatkanjuoksija ja luokanopettaja mutta myös syövästä toipunut 35-vuotias. Tänä keväänä hän valmistui sairaanhoitajaksi ja kiertää Suomessa ja Ruotsissa kertomassa tarinaansa sekä puhumassa potilaiden kohtaamisen tärkeydestä.

terveys
Kuvassa Eva-Maria Strömsholm metsämaisemassa.
Raila Paavola / Yle

Eva-Maria Strömsholm ei ollut tuntenut mitään erikoista. Oli vuosi 2008 ja hyvässä kunnossa ollut 27-vuotias pitkänmatkanjuoksija sekä opiskeli että kävi töissä. Kaikki oli mallillaan, kunnes rutiininomainen terveystarkastus toi yllättävän ja ikävän uutisen – hänellä oli harvinaista laatua oleva munasarjasyöpä.

– Se huomattiin varhaisessa vaiheessa. Kasvain oli iso, mutta ei ollut levinnyt muualle elimistöön, hän kertoo.

Kahden leikkauksen ja tutkimusten jälkeen lääkärit tulivat siihen tulokseen, että muuta hoitoa ei tarvittu. Kuntoutuminen otti aikansa.

– Kyllä se oli vaikea kokemus. Olen kuitenkin positiivinen ihminen ja yritin mennä eteenpäin aika nopeasti. Yritin esimerkiksi kävellä, vaikka se oli vaikeaa.

Puoleen vuoteen en pystynyt tekemään melkein mitään. Ruokahalu ja kilot katosivat.

Eva-Maria Strömsholm

Syöpä ei antanut periksi

Leikkaus tehtiin joulukuussa 2008, mutta jo kesällä 2009 Strömsholm pystyi kilpailemaan puolimaratonilla ja teki jopa oman ennätyksensä. Alkusyksy toi taas mukanaan tummempia pilviä, kun selkää alkoi särkeä. Lääkärikäynnillä selvisi, että munuaisessa oli syövän etäpesäke. Edessä oli aiempaa suurempi leikkaus, ja munuainen poistettiin.

Sytostaattihoito teki aiemmin hyvässä fyysisessä kunnossa olleesta vuodepotilaan.

– Puoleen vuoteen en pystynyt tekemään melkein mitään. Ruokahalu ja kilot katosivat. En pystynyt syömään enkä liikkumaan. Kaikki oli silloin melko huonosti.

Viimeisen sytostaattihoidon jälkeen hän oli vuodenpotilaana vielä puolisen vuotta sekä pystyi kävelemään 300 metriä, istumaan tunnin päivässä ja syömään pienen pieniä annoksia. Sairaus ja hoitojakso jättivät jälkeensä kilpirauhasen vajaatoiminnan sekä särkyä niskaan ja hartioihin. Kovasta sekä komplikaatioiden sävyttämästä hoidosta ja kuurista oli kuitenkin hyötyä.

– Nyt on menty vain parempaan suuntaan. Väsymystä on, vaikka hoidoista on jo monta vuotta. Jaksaminen ei ole normaalia, välillä pitää nukkua ja huilia, hän toteaa.

Yritän ainakin itse antaa aikaa ja kuunnella potilaan toiveita ja pelkoja.

Eva-Maria Strömsholm

Haluaa antaa saman takaisin

Strömsholm oli aikaisemmin luokanopettaja. Lisäksi hän on valtiotieteiden maisterii, jonka pääaineena oli kehityspsykologia.Sairastuminen syöpään sai miettimään ammattia uudestaan. Hän oli sairastumisensa vuoksi saanut paljon tietoa sairaanhoidosta sekä nähnyt, kuinka hoitohenkilökunta työskentelee.

– Olen aina ollut semmoinen ihminen, joka haluaa tietoa ja taitoa sekä katsoa, mitä muut tekevät.

Ystävän kannustamana hän alkoi vuonna 2013 opiskella sairaanhoitajaksi. Hän valmistui jo tänä keväänä ja työskentelee Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Hänelle sydämenasiaksi on muodostunut potilaiden kohtaaminen.

– Kaikki lääkärit ja hoitajat kohtasivat minut hyvin. Haluan antaa saman takaisin.

Tärkeintä on hänen mielestään antaa aikaa potilaalle, vaikka se onkin hektisellä osastolla hankalaa.

– Yritän ainakin itse antaa aikaa ja kuunnella potilaan toiveita ja pelkoja. Tärkeää on myös antaa tietoa, koska se tuo turvallisuuden tunnetta.

Strömsholm on ollut toipumisensa jälkeen aktiivinen opiskelujen ohella muutenkin. Hän on esimerkiksi järjestänyt syöpälasten hyväksi pehmolelukeräyksen ja juoksutapahtuman, perustanut suomenruotsalaisten syöpäsairaiden Facebook-ryhmän sekä kirjoittanut sairastumisestaan kirjan. Lisäksi hän kiertää Suomessa ja Ruotsissa kertomassa tarinaansa sekä puhumassa potilaiden kohtaamisen tärkeydestä. Ideoita riittää edelleen.

– Ainahan on suunnitelmia ja unelmia – niitä pitää olla, nyt 35-vuotias Strömsholm toteaa.

Juttua korjattu 20.6.2016 klo 9.30. Jutussa Strömsholmin yhtenä tittelinä oli kehityspsykologi. Hän on valtiotieteiden maisterii, jonka pääaineena oli kehityspsykologia. Hän ei ole laillistettu psykologi.