Pikkupojan unelma osoittautui isoksi haasteeksi – "Jos jotain jättää tekemättä, sitä voi katua loppuikänsä"

Kajaanilainen Mika Kopsa aloitti kuusi vuotta sitten matkailijoiden kuljettamisen ja majoittamisen Oulujärven Ärjänsaareen. Yrittäjä vastaa edelleen majoituksesta, mutta pitää nyt myös huoltoasemaa, jotta raha riittäisi.

raha
Kainuun 50 aktiivisinta: Haastattelussa Mika Kopsa
Kainuun 50 aktiivisinta: Haastattelussa Mika Kopsa

Nuorkauppakamarin Kainuun 50 aktiivisimman listalla oleva Mika Kopsa tunnetaan erityisesti Ärjän saaren matkailukäytön käynnistäjänä. Ärjässä Kopsa on nyt seitsemättä kesää, ja pohtii yllättävän isoksi osoittautunutta haastetta.

– Oletin, että se olisi rauhallista ja hiljaista toimintaa, mutta käytännössä se on osoittautunut yllättävän isoksi taloudelliseksi haasteeksi. Kyseessä on kuitenkin saari, ja menoja syntyy silloin aivan uskomattomistakin asioista.

Lupaavan alun jälkeen meno on hiipunut liikaa, yrittäjä pohtii.

– Kaksi ensimmäistä vuotta olivat hyviä, mutta meno on hiipunut liikaa sen jälkeen. Vaikka pääsy touhuamaan Ärjään on ollut haaveena jo pikkupojasta lähtien, lompakko alkaa olla tyhjä.

Sitten vastaan tuli huoltoasema

Kopsa on nopeiden liikkeiden mies, joka ei pelkää haasteita. Vaikka Ärjä vaatii osansa, hän otti hoitaakseen myös huoltoaseman Kajaanin keskustasta.

Yrityksen tehtävähän on tuottaa rahaa, eli rahan pitäisi ohjata minuakin.

Mika Kopsa

– Tämä tuli vastaan vähän yllättäen. Paikka on sellainen, että tähän voisi kehittää vaikka mitä. Toisaalta tavoite ei ollut sen kummallisempi kuin itseni ja rouvan työllistäminen.

Mies myöntää nauraen, ettei pohdi liian pitkälle vaan mieluumminkin syöksyy tekemään erilaisia asioita.

– Ajatukseni on, että jos jotain jättää tekemättä, sitä voi katua loppuikänsä. Jos taas tekee, katuu vain vähän aikaa. Välillä sitä onnistuu, ja välillä taas ei.

Asiakas on aina...

Vanha perusperiaate asiakaspalvelussa on, että asiakas on aina oikeassa. Kopsalle sanonta on tuttu, mutta päivitettävä.

– Totta kai asiakas on oikeassa, mutta silti tulee vastaan tilanteita, joissa on pakko yrittää ohjata tilanne toiseen suuntaan. Kyllä se oikeastaan menee niin, että yritämme saada asiakkaan tuntemaan, että hän tekee lopulta sen oikean päätöksen.

Kyseessä on kuitenkin saari, ja menoja syntyy silloin aivan uskomattomistakin asioista.

Mika Kopsa

Mikä sitten nopealiikkeistä yrittäjää oikein ohjaa – oma mielenkiinto, asiakkaan toiveet vai raha? Tähän kysymykseen Kopsan on helppo vastata.

– Yrityksen tehtävähän on tuottaa rahaa, eli rahan pitäisi ohjata minuakin. Ei se kuitenkaan niin mene minun tapauksessani. Jos en tunne mielenkiintoa asiaa kohtaan, siitä ei vain tule mitään.

Mika Kopsa on valittu viidenkymmenen kaikkien aikojen aktiivisimman kainuulaisen joukkoon Kajaanin Nuorkauppakamarin yleisöäänestyksessä. Yle Kajaani esittelee valitut vuoden 2016 aikana.