Kahvilan astianpesukone hajosi – asiakkaat joivat teen seassa syövyttävää kalkinpoistoainetta

Kaksi naista ihmetteli teen sivumakua kahvilassa Kouvolassa. Selvisi, että teen sekaan oli joutunut kalkinpoistoainetta.

Kotimaa
Kuvassa teekuppi ja -pussi.
Ville Hassinen / Yle

Kaksi naista on joutunut sairaalaan juotuaan teetä, jonka seassa oli kalkinpoistoainetta. Tapaus sattui tiistaina kahvilassa Kouvolassa.

Naiset olivat ostaneet kahvilasta teetä ja huomanneet teessä oudon sivumaun. Naiset valittivat sivumausta kahvilaan, joka alkoi tutkia asiaa. Naiset ottivat yhteyttä myös Kouvolan kaupungin terveystarkastajiin.

– Kun selvisi, että kyseessä saattoi olla kalkinpoistoaine, naisia neuvottiin soittamaan myrkytystietokeskukseen. Sen jälkeen he hakeutuivat hoitoon, kertoo Kouvolan kaupungin ympäristöterveyspäällikkö Taru Pyötsiä.

Astianpesukoneen häiriö

Terveystarkastajat ovat tehneet keskiviikkona kahvilassa tarkastuksen.

– Astianpesukoneen pesussa on ollut häiriö, ja todennäköisesti osa pesuvedestä on joutunut teehen. Muita henkilöitä ei ole ollut vaarassa, Pyötsiä kertoo.

Toinen naisista oli ehtinyt ottaa teekupista reilumman kulauksen, toinen vain maistoi teetä. Kalkinpoistoaine on syövyttävä aine, jonka pH on noin 1.

Syövyttävää ainetta nielleen alkuoireina voivat olla mm. voimakas kipu suussa ja nielussa.

Alkuoireiden perusteella on vaikea ennustaa vaurioiden määrää ja laatua. Vaikka potilaalla ei olisi merkkejä suunielun vaurioista, hänelle voi silti kehittyä syöpymävaurioita ruokatorven alueelle.

Kalkinpoistoaine-epäilystä kertoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat.