1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Päivähoitomaksujen korotus jäihin

Sivistysvaliokunta jatkaa päivähoitomaksujen korotusten käsittelyä syksyllä.

Solhemissä toimii kaksikielinen päiväkoti. Kuva: Outi Pukkila / Yle

Hallituksen kaavailema päivähoitomaksujen korotus ei astu voimaan elokuussa. Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumalan (kesk.) mukaan valiokunta käsittelee päivähoitomaksuja vielä syksyllä.

– Hallitus haluaa vielä rauhassa puntaroida asian. Sen vuoksi otettiin pieni aikalisä. Tämä tarkoittaa sitä, että laki ei astu voimaan 1. elokuuta. Korotustaso on vielä auki ja hallitus sen rauhassa keskuudessaan pohtii, Puumala sanoo.

Hallitus on esittänyt runsaita korotuksia päivähoitomaksuihin. Korotusten on määrä painottua parempituloisiin, mutta ne koskevat lähes kaikkia perheitä. Korkeinta kokopäivähoidon maksua aiotaan nostaa peräti 22 prosenttia.

Päivähoitomaksujen korotuksen tavoitteena on kerätä kunnille lisää verotuloja, mikä helpottaisi kuntien tiukkaa taloustilannetta. Hallitus on kuitenkin alkanut miettiä korotuksia uudestaan, koska näyttäisi siltä, ettei niillä saataisi kasaan tavoiteltua 56 miljoonan euron pottia.

Päivähoitomaksut koskevat isoa määrää ihmisiä, sillä Suomessa on noin 290 000 perhettä, joissa on alle kouluikäisiä lapsia.