Suunnitelma: Suonenjoen mansikalle, mustikkakukolle ja muurinpohjaletulle haetaan EU:n nimisuojaa

Myös muille Pohjois-Savon perinneherkuille saatetaan hakea EU:n nimisuojaa. Suunnitelmissa on myös uudistaa kalakukon nimisuojahakemusta.

Euroopan unionin nimisuojajärjestelmä elintarvikkeille
mansikoita
Yle

Suonenjoen mansikalle, mustikkakukolle ja muurinpohjaletulle suunnitellaan EU:n nimisuojan hakemista. Pro Agria Pohjois-Savosta kerrotaan, että RuokaSavo-hankkeessa kartoitetaan tällä hetkellä, mille alueen perinneherkuille nimisuojaa voitaisiin hakea.

Hankepäällikkö Helena Lehtoaron mukaan Suonenjoen mansikka on jo brändi, ja alueelle voisi olla hyötyä nimisuojan tuomasta lisänäkyvyydestä. Mustikkakukolle eli rättänälle nimisuojaa haettaisiin todennäköisesti perinnereseptin mukaan. Muurinpohjalettu puolestaan eroaa muista letuista siten, että siinä käytetään ohrajauhoja.

– Se ei ole siis mikä tahansa lettu. Jos on kokenut paistaja, niin ohrajauhoja tulee enemmän kuin vehnäjauhoja, jos kokemattomampi niin toisin päin, Lehtoaro sanoo.

Tällä hetkellä Pohjois-Savosta ainoastaan kalakukolla on EU:n nimisuoja. Lehtoaro kertoo, että suunnitelmissa on myös uudistaa kalakukon nimisuojahakemus.

– Resepti on niin tiukka, että monet kalakukkoleipurit eivät voi käyttää nimisuojaa. Esimerkiksi suojatun perinnereseptin mukaan kalojen alla pitää olla ruisjauhoja, mutta toiset käyttävät ryynejä. Siksi nimisuojatun reseptin kanssa pitää olla hirveän tarkkana, ettei siitä tule niin tiukkaa, ettei sitä pystytä käyttämään.