Ryhmäteatterin Kesäyön unen keijut ovat karvaisia ja huumori roisia

Todellisen rakkauden löytäminen on kovaa hommaa. Erityisen työlääksi se käy, kun sopassa häärii maahinen nimeltä Puck lemmenrohtoineen. Ryhmäteatteri kunnioittaa 400 vuotta sitten kuollutta Shakespearea kirjailijaneron rakastetuimmalla komedialla, Kesäyön unella. Suomenlinnan näyttämöllä lauletaan kuluvana kesänä hilpeää ylistystä runolle, himolle ja mielikuvitukselle.

kulttuuri
Kesäyön unessa ihminen on vähän eläin.
Katriina Laine/Yle

Kesäyön unen soppaan mahtuu haltioiden perheriitoja, palavaa rakkaudenkaipuuta, eläimellistä himoa ja vääriin osoitteisiin päätyvää lemmenrohtoa. Mukana on myös Shakespearelle tyypillinen metanäytelmä: onnettomien Käsityöläisten tahaton puskafarssi. Lopussa rakkaus voittaa, kuten saduissa asiaan kuuluu. Neljä lemmenliemessä ja oudossa unessa harhaillutta nuorta päätyvät kukin mielitiettynsä kainaloon, haltiat sopivat kiistansa ja häitä vietetään.

Käsityöläiset tekevät näytelmän näytelmän sisälle.
Ateenalaiset käsityöläiset tekevät näytelmän näytelmän sisälle.Katriina Laine/Yle

Ryhmäteatteri on paljossa uskollinen 400 vuotta sitten kuolleen Shakespearen ajalle, jolloin kansantarinoiden tuittupäiset keijut olivat kaukana siroista tylliolennoista.

Söpöstelevät ballerinaversiot ovat 1700- ja 1800-luvun moralistisen porvariston käsialaa, kertoo ohjaaja Esa Leskinen.

– Kansantarinoiden keijut saattoivat olla vaarallisia olioita. Ne saattoivat esimerkiksi varastaa lapsia tai vaihtaa kauniin lapsen rumaan lapseen. Ne saattoivat auttaa ihmisiä, mutta ne saattoivat myös tehdä paljon pahaa. Tässä versiossa keijut ovatkin karskeja miehiä.

Myöhempien vuosisatojen kursailu johti pitkään siihen, että Shakespearen rakkautta alapäähuumoriin häivytettiin ja paheksuttiin, vaikka se on olennainen osa kirjailijan luontoa – ja erityisen olennainen osa Kesäyön unen hulluutta, himoa ja lemmensairautta.

– Näytelmässä yksi hahmo muuttuu aasiksi. Aasiksi sen takia, että sillä on suurin sukuelin suhteessa kokoonsa, eli valtava. Shakespearen huumori oli oikeasti aika raffia.

Kesäyön unta nukuttiin harjoituksissa toppatakissa.
Kesäyön unta nukuttiin harjoituksissa toppatakissa.Katriina Laine/Yle

Täydellistä tekstiä ei parane sorkkia

Kesäyön unta – ja Shakespearea muutenkin – vältellään suomalaisessa teatterissa. Ohjaaja Esa Leskistä tilanne surettaa, mutta syille löytyy ymmärrystä.

– Shakespeare koetaan ehkä vaikeaksi, vaikka ei tässä esimerkiksi ole mitään erityisen vaikeaa; tämä on aikuisten satu, kirjaimellisesti _fairy tale _ja pitkälti silkkaa viihdettä. Ehkä syy on se, että Shakespeare-tuotannot ovat helposti raskaita ja kalliita. Meillä ei ole oikein traditiota niiden tekemisestä.

Kun traditio on niukkaa, ovat näyttelijät helisemässä herkullisen tekstin kanssa. Monin on tankannut Shakespearen riimejä ensimmäistä kertaa elämässään. Puckia esittävälle Sari Mälliselle kerta on toinen, edellisestä on 25 vuotta.

– Paikkasin Riitta Havukaista Helsingin kaupunginteatterissa Hermiana, yhtenä neljästä nuoresta. Siinä se kokemus, paitsi katsojana.

Shakespearen kieli vaatii tarkkuutta ja tiukkaa ulkolukua. Siinä on opettelemista näyttelijöille, jotka ovat tottuneet muokkaamaan vuorosanat suuhunsa sopivaksi. Mällisen mielestä näin on kuitenkin hyvä ja oikein: täydellistä ei pidä mennä rikkomaan. Sanankin poikkeama tekstistä rikkoo rytmin ja rampauttaa ajatuksen.

– Shakespeare on runoutta, jota kerrotaan pitkälti suoraan katsojalle; selitetään miltä tuntuu ja mitä seuraavaksi teen. Teksti on kudottu pienistä paloista, jotka ensin on miettinyt tarkkaan Shakespeare ja sitten suomentaja Lauri Sipari. Ei sitä pidä mennä sorkkimaan, tai kaatuu koko korttitalo.

Sari Mällinen on Ryhmäteatterin Puck.
Sari Mällisen Puck yrittää edistää lemmen asiaa, mutta ei osu heti oikeaan maaliin.Katriina Laine/Yle

Puck on aikuinen ja lapsi, luonto ja kulttuuri

Kesäyön unen tutuin hahmo on luontoa ja ihmistä, vaistoa ja aisteja. Sari Mällinen on nähnyt Puckin suomalaisilla näyttämöillä kahden eri naisen esittämänä, ja arvelee varastavansa jotain, tietäen ja tietämättään. Lopputulos on kuitenkin oman näköinen.

– Puckissa on yhtä aikaa lasta ja vanhusta, ja kun en ole itsekään mikään nuori, niin sillä on merkitystä, että juuri minä tätä näyttelen: läsnä on aikuisuus, lapsuus ja ikäihminen. Olen hakenut tätä peikkoa, vuohipeikkoa, tai mikä hän oikein onkaan koikkelehtimalla. Puckin aistit myös toimivat eri järjestyksessä kuin järkeen tarrautuvan, näköön luottavan ihmisen. Hän kääntää päätä korva edellä, koska kuulee ja haistaa ensin.

Hahmo on näytelmän moottori: Puckin levittämä lemmenrohto saa kohteensa rakastumaan ensimmäiseen hahmoon, jonka tämä näkee herättyään. Ihan nappiin ei mene kerralla, mutta tarkoitus on hyvä. Ja hyvää, leikkiä ja rakkautta, niitä saisi nykymaailmassa olla enemmän.

Ohjaaja Esa Leskinen
Ohjaaja Esa Leskisen mielestä nykyaika kaipaa Shakespearen humanismia.Katriina Laine/Yle

Mitä hyötyä on hyödystä?

Tekijöiden mielestä nyt elettävä kylmä tuottavuuden aikakausi huutaa kaikkia niitä asioita, joita _Kesäyön uni _ylistää: rakkautta, runoa ja mielikuvitusta. Sari Mällinen toivoisi, että Puck kävisi tekemässä temppujaan nykypäivässä.

– Toivoisin, että tässäkin ajassa eläisi Puck, joka voitelisi erilaisten ja erilaisissa asemissa olevien ihmisten silmät taikamedellä, että niihin tulisi vähän lempeyttä katsella maailmaa muutenkin, kuin tulostavoitteellisin silmin.

Ohjaaja Esa Leskisen mielestä silmät täytyy uskaltaa välillä myös laittaa kokonaan kiinni.

– Ihminen ei löydä ongelmiinsa vastausta järjen avulla, vaan pitää mennä unen ja alitajuisen alueelle, niin sitten ne järjestyvät. Ensin ne menevät sekaisin, mutta sitten järjestyvät. Se, mikä on pelottavaa, onkin vapauttavaa, filosofoi Leskinen.

Shakespeare oli humanisti, jonka mielestä kaikki valta on väkivaltaa, ja ihminen, joka tavoittelee valtaa, on tuomittu tuhoutumaan vallan kurimukseen. Se, mikä kestää, on kauneus, muistelee Leskinen itselleen tärkeää sonettia.

– Se saa miettimään, mitä hyötyä hyödystä on. Siinä sanotaan, että e_i ruhtinaiden kultapatsaat, marmorikaan, voi näitten säkeitteni voimaa tavoittaa_. Se on aika ylpeästi sanottu, mutta se on totta. Kun ajattelee Shakespearen ajan ruhtinaita ja heidän rahojaan, niin kukaan ei muista niitä enää, mutta Shakespeare on täällä vieläkin. Mielikuvitus on lopulta ainoa tuottava asia maailmassa.

Näytelmän nuoret lämmittelemässä
Näytelmän nuoret rakastavaiset saavat onnellisen loppunsa.Katriina Laine/Yle