Liigajoukkueen maori-taistelutanssi kuohuttaa somessa – Professori: "Eikö ole hyvä, jos osaa inspiroitua muustakin kuin tanhusta?"

Syksyllä SM-liigassa aloittavan jääkiekkojoukkue Jukureiden tanssitempaus on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Mikkelin kirkkopuistossa esitetty, Uuden-Seelannin maorien perinteestä ammentava tanssi herätti keskustelun, mitä ja miten kansanperinteestä saa lainata.

urheilu
Mikkelin Jukurit kirkkopuistossa Mikkelissä

Liigaan valmistautuva Jukurit hioo joukkuehenkeä ja toisaalta markkinoi itseään monin tavoin. Yksi keinoista on koreografi Sami Saikkosen tekemä taistelutanssi, johon on otettu vaikutteita maorien haka-tanssista. Uusiseelantilainen rugby-joukkue All Blacks tunnetaan näyttävästä haka-tanssistaan.

Yle Mikkelin Facebook-sivulla julkaistu video tanssista nosti keskustelun siitä, mitä alkuperäiskansojen kulttuureista saa lainata ja mihin tarkoitukseen. Osa kommentoijista piti tanssia nolona tai jopa loukkaavana, osa patisti kiekkoilijoita etsimään vaikutteita omasta kansanperinteestä.

"Miksi Jukurit, joka on suomalainen joukkue, jossa pelaa (käsittääkseni ainoastaan) suomalaisia pelaajia, kokee että sillä on oikeus käyttää hyväkseen maorien kulttuuria?"

– Voisin kääntää tämän kysymyksen toisin päin, että eikö tällaisessa monikulttuurisuuden ymmärrykseen pyrkivässä maailmassa ole ihan hyvä, jos jääkiekkojoukkue osaa inspiroitua muustakin kuin suomalaisesta tanhusta? Ei kai meidän tarvitse hamaan tulevaisuuteen käyttää vain Kalevalaa inspiraation lähteenä, kun haluamme ymmärtää, mitä on olla suomalainen, toteaa sosiaaliantropologian professori Laura Huttunen Tampereen yliopistosta.

Huttunen näkee taustalla maailmanlaajuisen pohdinnan alkuperäiskansojen oikeuksista.

– Tämä liittyy enemmän siihen keskusteluun, jota käydään enemmistöjen ja vähemmistöjen välisistä suhteista, kuin kulttuureihin sinänsä. Alkuperäiskansat kritisoivat symboliensa käyttöä kansallisten joukkueiden markkinoinnissa, koska kansallisvaltiot eivät ole kunnoittaneet heidän oikeuksiaan, mutta katsovat oikeudekseen käyttää symboleja oman asiansa ajamiseen, pohtii sosiaaliantropologian professori Laura Huttunen Tampereen yliopistosta.

 "Mitä kaikkea siinä pitää esim olla, jotta sen voi laskea hakaksi? Ja jos tämä nyt on sellainen, niin missä kohtaa se muuttuu kunnioittavasta loukkaavaksi? Ihan uteliaisuudesta kysyn. Olisihan tähän voinut myös jonkin suomalaisen kulttuurin tanssinkin ottaa, mutta taiteellinen päätös oli tällä kertaa tämä."

Riistokeskustelu luisumassa raiteiltaan

Eri asia on, mihin suuntaan keskustelua kuljetetaan niin sosiaalisessa kuin perinteisessä mediassa. Huttusen mielestä jääkiekkojoukkueen tanssista noussut kohina osoittaa, että keskustelu kulttuurisesta riistosta on luisumassa raiteiltaan.

– Kultuurivarkauskeskustelu on menossa aika villiksi. Kritiikistä, joka on alunperin ollut hyvin perusteltua, alkaa seurata hyvin kummallisia asioita. Ikäänkuin kulttuurit olisivat laatikoita ja lokeroita, toisistaan erillisiä. Koko ammatillinen ymmärrykseni kulttuurista on se, että kulttuurit ovat aina eläneet siitä, että ne lainaavat, muuntavat, käyttävät vaikutteita, toteaa Huttunen.

Se, milloin on kyse kulttuurivarkaudesta, riistosta tai pelkästä vaikutteen ottamisesta ja lainaamisesta, on pohdittava tapauskohtaisesti. Huttusen mielestä on syytä puntaroida, mitä eroa on varkaudella ja kunnoittavalla lainaamisella.

– Jos samaan kategoriaan laitetaan Pohjois-Amerikan maiden haltuunotto ja se, että joku lainaa jotain kuva-aihetta pieneksi osaksi taulua, tai pientä palaa lyriikkaa osaksi laulua, puhutaan kuitenkin aika erilaisista asioista. Eihän kukaan meistä ole saari, että kaikki tulisi meistä itsestämme, vaan saamme kulttuurivaikutteita jatkuvasti, joiden avulla yritämme ymmärtää maailmaa ja sitä, mitä on olla ihminen tässä maailmassa.

Moni menneidenkin vuosisatojen taiteilija, säveltäjä ja koreografi on luonut klassikkoteoksensa ottamalla vaikutteita kansanperinteestä, eikä silloinkaan aina ole vältytty kuohuilta. Aina kun ihmiset ovat matkustaneet ja liikkuneet, he ovat imeneet vaikutteita.

– Ajatus siitä, että me emme voisi lainata tai käyttää, on jotenkin kummallinen. Mutta tietysti nousee kysymys, missä yhteydessä voi käyttää ja miten, ja onko se silloin loukkaavaa tai halventavaa. Sellainen maailma olisi pelottava, jossa kaikki lainaaminen olisi väärin, ja eläisimme vain omissa lokeroissamme, emmekä saisi inspiroitua toistemme tekemisestä. Sellaisessa maailmassa en halua elää, sanoo Huttunen.

Huttunen muistuttaa, että monien perheet ja sukulaisuussuhteet leikkaavat jo nyt yli kulttuurirajojen.

Tanssikeskustelu sukua saamenpuvun jäljitelmistä nousseille kohuille

Sosiaaliantropologian professori Laura Huttunen kuulee Jukureiden tanssista nousseessa keskustelussa kaikuja saamenpuvun jäljitelmistä taannoin nousseista kohuista. Esimerkiksi kun alppihiihtäjä Tanja Poutiainen juhli uransa päätöstä saamenpuvun jäljitelmässä, oli kohu valmis.

– Tässä on kuitenkin ero, kun puhutaan saamelaisten tunnusten käyttämisestä esimerkiksi kansallisilla edustusjoukkueilla. Saamelaisten kritiikki osuu siihen keskusteluun, mikä on ollut saamelaisten osa tätä kansakuntaa, missä historiasta nousee esiin kohtia, joissa saamelaisten oikeuksia on törkeästi poljettu. Ymmärrän kritiikin, mutta en kaikkia niitä johtopäätöksiä, joita siitä on tehty.

Kun samaa sukua olevat keskustelut limittyvät, unohtuvat niiden taustat.

– Silloin on vaikea ymmärtää, mistä me oikein keskustellaan. Keskustelu saa nyt uuden mutkan, sillä maorien haka-tanssissa kyseessä ei olekaan meidän kansallinen vähemmistömme. Minusta on asiallista, että joukkueen esiintymisen yhdessä ilmoitettiin, mistä inspiraatio oli haettu, silloin se oli kunnioittavaa lainaamista, pohtii Huttunen.

Huttusen mielestä uusia kysymyksiä nousisi, jos kyseisellä tanssilla olisi hankittu suuria summia rahaa.

Koreografi: Tanssilla haetaan läsnäoloa

Koreografi-ohjaaja Sami Saikkonen oli tyytyväinen tuoreen liigajoukkueen esiintymiseen.

– Tässä on kyse uskaltamisesta. Häpeän raja siirtyy tai se ylitetään. Uskaltaa, kehdata, olla siinä hetkessä läsnä, kun joku asia tapahtuu, pohtii Saikkonen.

Saikkonen kertoo, että tanssilla haetaan samaa kuin tarvitaan jääkiekkokaukalossa, läsnäoloa joka sekunti.

– Pitää olla sata prosenttia sillä hetkellä, sillä tiedolla, mitä on, omasta olemisesta. Kiekko putoaa jäähän, ei voi selittää. Peli alkaa, ei voi selittää. Elämä on tässä ja nyt, kaikki tai ei mitään, kuvailee Saikkonen.

Saikkonen on itse pelannyt jääkiekkoa ennen tanssijaksi ryhtymistään.

– Tanssi vei mut yhtäkkiä jääkiekkojoukkueesta pois, se oli kaikille yllätys, sanoo Saikkonen.