1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Lääkärit ilman rajoja hermostui EU:n pakolaispolitiikasta – ei ota vastaan rahaa jäsenmailta

Järjestön mukaan EU:n ja Turkin pakolaissopimus vaarantaa pakolaisuuden käsitteen. Viime vuonna Lääkärit ilman rajoja sai 56 miljoonaa euroa EU:lta ja sen jäsenmailta.

Kreikka aloitti saarilleen saapuneiden ihmisten palautukset 4. huhtikuuta. Noin 160 pakistanilaista, bangladeshilaista ja marokkolaista, jotka kieltäytyivät hakemasta turvapaikkaa Kreikasta, vietiin varhain aamulla Turkkiin. Kuva: Orestis Panagiotou / EPA

Lääkärit ilman rajoja -avustusjärjestö kieltäytyy kaikesta Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden antamasta rahoituksesta. Syynä on EU:n pyrkimykset estää pakolaisten pääsy Eurooppaan ja erityisesti EU:n ja Turkin solmima pakolaisten palautussopimus.

– Se vaarantaa koko pakolaisuuden käsitteen, järjestön kansainvälinen pääsihteeri Jerome Oberreit sanoi uutistoimisto Reutersille.

Järjestön mielestä pakolaisten pysäyttäminen EU:n rajoille on häpeällistä. Järjestön tiedotteen mukaan (siirryt toiseen palveluun) EU:n ja Turkin sopimus on vaarallinen ennakkotapaus, joka innostaa muita valtioita kieltäytymään turvapaikan myöntämisestä siihen oikeutetuille.

Turkki sitoutui maaliskuussa solmitussa sopimuksessa ottamaan takaisin kaikki Kreikan saarille päässeet maahantulijat. Samalla EU lupautui ottamaan vastaan syyrialaisia pakolaisia Turkin pakolaisleireiltä jokaista palautettua syyrialaista kohtaan.

Viime vuonna Lääkärit ilman rajoja, joka tunnetaan myös sen ranskankielisellä lyhenteellä MSF, sai Euroopan unionilta ja sen jäsenmailta yhteensä 56 miljoonaa euroa. Järjestö ei ole listannut tiedotteessaan Suomea avustajamaiden joukkoon.

Lääkärit ilman rajoja on kansainvälinen avustusjärjestö, joka tuo lääkäriapua maailman konflikti- ja katastrofialueille. Sen lääkintähenkilöstö on hoitanut edellisen puolentoista vuoden aikana noin 200 000:ta Välimeren ylittänyttä ihmistä.