Villit järvitaimenet todella vähissä

Taimenten vaellusta tutkitaan jälleen Jyväskylässä Vaajavirran kalatiessä. Kesän aikana pyydystetään taimenia, jotka punnitaan, mitataan ja lasketaan takaisin virtaan. Vuosikymmenten mittaan taimenkannassa on havaittu merkittäviä muutoksia.

taimen
Järvitaimenia siirretään jokeen
Kalle Heikkinen / Yle

Vaajakoskella Vaajavirrassa taimenia on tutkittu 1950-luvultä lähtien. Sekä kalojen määrässä että niiden koossa on tapahtunut suuria muutoksia, kertoo tutkija Tapio Keskinen Luonnonvarakeskuksesta.

Taimen on napapiirin eteläpuolella luokiteltu erittäin uhanalaiseksi.

Mari Nykänen, kalastusbiologi

– 1950-luvulla ja vielä 1970-luvulle asti vaeltavia taimenia oli enemmän. Oleellista kuitenkin on, että niiden kokorakenne on muuttunut, sanoo Keskinen.

Seurannan alkuvuosikymmeninä pääosa taimenista oli yli 60-senttisiä. Nykyään taimenista valtaosa on alle. Vain muutamat yksilöt ovat olleet suurempia.

– Tilanne on jatkunut 1970-luvulta asti tällaisena. Taimenkanta perustuu hyvin pitkälle istutuksiin. Varsinaisten lisääntyvien järvivaeltajien osuus on aika pieni.

Apua rauhoituksesta ja virtavesikunnostuksista

Kalastuslain muutosten toivotaan osaltaan vaikuttavan villitaimenen tilaan. 1.1.2016 voimaan tulleen uuden kalastusasetuksen mukaan luonnontaimen on kokonaan rauhoitettu ja istutetun, eväleikatun taimenen alamitta on 50 senttiä.

– Rasvaevällinen eli ei-istukas on kokonaan rauhoitettu ja tämän voisi toivoa muutaman vuoden kuluessa parantavan luonnonvaraisen taimenen tilannetta, arvio Keskinen.

Taimenkannat ovat valtakunnallisesti ja myös Keski-Suomessa huonot.

– Taimen on napapiirin eteläpuolella luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Tilaa on pyritty parantamaan muun muassa virtavesikunnostuksilla, kertoo kalastusbiologi Mari Nykänen Keski-suomen ELY-keskuksesta.

Tarkat tiedot talteen

Vaajavirran kalaportaan yläpäähän on asennettu toukokuussa katiskaa muistuttava pyydys, joka koetaan noin joka toinen päivä. Pyydykseen päätyneet kalat mitataan, kuvataan, merkitään ja rasvaevällisistä otetaan DNA- ja suomunäytteet tarkempia tutkimuksia varten. Toimenpiteiden jälkeen kalat vapautetaan.

Vaajakoskella kalaseurannasta huolehtii käytännössä kalastusseura Koukku ja Paukku ry.

Seurantatutkimus tuottaa tietoa vaeltavan taimenkannan koosta sekä istukkaiden ja luonnonkalojen osuudesta kannassa.

– Taimenia on mennyt tähän mennessä 14. Niiden nousu on alkanut vasta kesäkuun alkupuolella. Valitettavasti on näin, että vähän joka puolella ruuhkasuomessa tilanne on se, että suurin osa on rasvaevättömiä eli istutettuja. Yksi tavatuista on tainnut olla nyt alkukesästä villi, kuvailee Koukku ja Paukku ry:n puheenjohtaja Kimmo Hartikainen.

Tapio Keskistä, Mari Nykästä sekä Kimmo Hartikaista haastatteli Tenho Tornberg