Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko tiivistää yhteistyötä – "Suomi ei voi eristäytyä"

Ulkoministeri Timo Soinin esittelemä selonteko pitää Nato-optiota tärkeänä. Valtioneuvoston hyväksymä strateginen asiakirja tulee eduskunnan käsittelyyn ensi viikolla.

Kotimaa
Timo Soini

Tänään julkistettu ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko keskittyy kansainvälisen yhteistyön tiivistämiseen. Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) esittelemässä selonteossa todetaan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön olevan nopeassa ja usein ennakoimattomassa muutoksessa, mikä vaatii yhteistyön syventämistä.

– Turvallisuusympäristömme on muuttunut ja Suomen on tiivistettävä kansainvälistä yhteistyötä kumppanien kanssa, Soini tiivistää selonteon sisällön tiedotustilaisuudessa.

Muutoksista Soini listaa muun muassa maahanmuuttokriisin, ilmastonmuutoksen, eurokriisin ja vanhalla mantereella tehdyt terrori-iskut. Keskeinen muutos turvallisuustilanteessa on myös Venäjän toimet Itä-Ukrainassa ja Krimillä.

– Tällä hetkellä Venäjä ei ole Suomelle sotilaallisesti uhka, Soini kuitenkin sanoo.

Selontekoon on kirjattu viisitoista painopistettä, joihin hallitus haluaa erityisesti keskittää huomiota. Näitä ovat muun muassa Euroopan unionin vahvistaminen turvallisuusyhteisönä, yhteistyön tiivistäminen niin Ruotsin kuin Yhdysvaltojen kanssa ja Venäjän suhteiden kehittäminen. Sotilaallisen yhteistyön lisäksi selonteossa kiinnitetään huomiota muun muassa kestävään kehitykseen, arktisen alueen tulevaisuuteen ja kriisinkestokyvyn parantamiseen.

Tämänpäiväisen selonteon Nato-linjaus ei eroa paljoakaan joulukuussa 2012 valmistuneesta puolustus- ja turvallisuuspoliittisessa selonteosta. Selonteossa ylläpidetään sotilaallisen liittoutumisen mahdollisuutta.

– Naton toiminta vakauttaa Euroopan turvallisuutta. Suomelle on tärkeää kehittää Naton kanssa säännöllistä poliittista vuoropuhelua ja käytännön yhteistyötä, Soini luonnehtii.

Naton harjoituksiin ja koulutustoimintaan Suomi osallistuu jatkossakin.

– Suomi ei halua, eikä voi eristäytyä omaan kolkkaansa.

Valtioneuvoston hyväksymä strateginen asiakirja tulee eduskunnan käsittelyyn ensi viikolla.