Viikonlopuksi myrskyvaroitus: Moni kesätapahtuma varautuu muutoksiin sateen ja puuskien takia

Ainakin Helsingin Sideways-festivaali on jo aikaistanut brittiartisti PJ Harveyn esiintymistä perjantaina.

Kotimaa
Voimakas matalapaine liikkuu Suomen yli pohjoiseen
Voimakas matalapaine liikkuu Suomen yli pohjoiseen

Lähipäiviä vietetään jälleen myrskyisässä säässä. Myräkän takia myös viikonlopun kesätapahtumissa varaudutaan poikkeusjärjestelyihin. Ilmatieteen laitos muistuttaa, että tapahtumien järjestäjien ja niihin osallistuvien on syytä seurata säävaroituksia ja mahdollisia viranomaisten ohjeita.

Perjantain aikana kehittyvä matalapaine tuo mukanaan runsaita sateita etelärannikolle yöllä. Etenkin Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Kymenlaaksossa on luvassa myös ukkosta ja hyvin rankkoja kuurosateita, jotka voivat aiheuttaa pieniä taajamatulvia.

Yöllä tuulet voimistuvat, ja lauantaina aamulla tai aamupäivällä etelärannikolle ja maan kaakkoisosaan saapuu myrskypuuskia, joista voi seurata vahinkoja. Myöhemmin lauantaina tuulinen alue laajenee maan etelä- ja itäosaan.

Festivaalit varautuvat jo etukäteen

Tuulet puhaltavat puuskissa noin 15 metriä sekunnissa, mutta varsinkin etelärannikolla ja kaakossa tuulen nopeus voi olla jopa yli 20 metriä sekunnissa.

Muun muassa Helsingissä järjestettävä Sideways-festivaali on aikaistanut brittiartisti PJ Harveyn keikkaa myöhäisillalle luvattujen voimakkaiden sateiden takia. Helsinki Samba Carnival -tapahtumasta kerrotaan, että kovien sateiden vuoksi joistakin sulkakoristeista saatetaan joutua luopumaan, mutta muuten lauantaina sambataan suunnitellusti.

Sunnuntaina tuulet heikkenevät vähitellen, mutta sää jatkuu edelleen epävakaisena ja melko viileänä.