IMF: Britannian talous pienenisi ja vaikeutuisi EU-eron myötä

IMF varoittaa merkittävistä muutoksista, mikäli britit päättäisivät erota EU-jäsenyydestään.

talous
Kahdenkymmenen euron seteleitä.
Henrietta Hassinen / Yle

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF varoitti perjantaina, että Britannian mahdollinen lähtö EU:sta ensi viikolla merkitsisi taloudelle merkittävää ja negatiivista iskua. Pahimmassa tapauksessa talous painuisi lamaan jo ensi vuonna ja Britannian talous olisi yli viisi prosenttia pienempi vuoteen 2019 mennessä kuin se olisi verrattuna siihen, jos maa pysyisi EU:ssa.

IMF:n mukaan kaupankäynti hidastuisi, sillä Britannia joutuisi neuvottelemaan uudet kauppasopimukset sekä jäsenyydestään IMF:ssä. Lisäksi päätöksellä olisi vaikutusta työllisyyteen, tuotantoon ja tuottavuuteen.

Muista maista Irlanti, Alankomaat ja Belgia kärsisivät IMF:n arvion mukaan Britannian eroamisesta eniten, koska niiden kaupankäynti ja rahoitus on kytköksissä Britanniaan.

Britit äänestävät EU-jäsenyydestään ensi viikolla, 23. kesäkuuta. Äänestyskampanjoinnit on keskeytetty Britanniassa brittiparlamentaarikko Jo Coxin surman vuoksi maanantaiaamuun saakka.

Lähteet: AFP, Reuters