YK:n pääsihteeri vaatii kansainväliseltä yhteisöltä tehokkaampaa toimintaa pakolaiskriisissä

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on vieraillut Kreikassa Lesboksen saaren leireillä, joilla turvapaikanhakijat odottavat hakemustensa arviointia.

Ulkomaat
Turvapaikanhakijoita saapui Kreikan Lesboksen saarelle 9. maaliskuuta.
Turvapaikanhakijoita saapui Kreikan Lesboksen saarelle 9. maaliskuuta.Kay Nietfeld / EPA

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon toivoo Euroopan puhaltavan yhteen hiileen pakolaiskriisin hoitamiseksi. Hän peräänkuuluttaa Euroopan mailta nykyistä tehokkaampaa osallistumista pakolaisten auttamiseen.

Hänen mukaansa Kreikka on jäänyt liian yksin valtavan turvapaikanhakijamäärän kanssa. Pääsihteerin mukaan rajoja ei tulisi sulkea, vaan maiden tulisi yhteistuumin hoitaa pakolaisten sijoittamista sekä vastustaa ihmissalakuljetusta.

– Tunnustan vaikeudet, mutta maailmalla on varaa ja kapasiteettia sekä velvollisuus kohdata nämä haasteet, hän sanoi.

Ban Ki-moon vieraili lauantaina Kreikan Lesboksen saarella kahdellla turvapaikanhakijoiden leirillä, joissa majoittuu noin 3 400 ihmistä.

Kreikka kantaa suurta taakkaa

Kreikka on pakolaiskriisissä ydinasemassa, sillä se on suurelle osalle turvapaikanhakijoista ensimmäinen etappi Euroopassa.

Ihmisten tulo Turkista Kreikkaan on vähentynyt sen jälkeen, kun EU ja Turkki solmivat keväällä sopimuksen, jonka nojalla valtaosa turvapaikanhakijoista palautetaan Kreikasta Turkkiin.

Kreikalle sopimuksen toteuttaminen ja turvapaikanhakijat muutenkin ovat suuri taakka. Kreikassa on jumissa ainakin yli 40 000 turvapaikanhakijaa. Esimerkiksi Makedonia on sulkenut rajansa ja estänyt ihmisiä matkustamasta syvemmälle Eurooppaan. Myös EU:n ja Turkin sopimus estää liikkumisen.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kiitti Kreikkaa siitä, miten talouskriisissä kärvistelevä maa on toiminut turvapaikanhakijoiden suhteen. Hänen mukaansa Kreikka on osoittanut solidaarisuutta, vaikka turvapaikanhakijoista suuri osa joutuu asumaan kehnoissa leirioloissa.

Lähteet: AFP, AP