Norsut juovat Havis Amandan suihkulähteestä – Tiedätkö sinä tästä harvinaisesta kuvasta?

Tiedätkö sinä, koska elefantit joivat Havis Amandan suihkulähteestä? Kerro meille muillekin. Harvinainen valokuva löytyi edesmenneen taksikuljettajan jäämistöstä. Taksikuskilla oli tapana pitää kamera mukanaan autossa.

Kotimaa
Koska elefantit joivat Havis Amandan suihkulähteestä? Olivatko janoiset norsut Moskovan suuren sirkuksen eläimiä vuonna 1968?
Kuvaaja: Toivo Miettinen/ Huutokauppa Helander

Edesmenneellä helsinkiläisellä taksikuljettajalla Toivo Miettisellä oli tapana valokuvata Helsingin seudun tapahtumia työnsä ohella 1950–1960-luvuilla. Hän kuvasi paljon muun muassa kolareita, mutta myös muuta mielenkiintoista. Miettinen eläköityi 1980-luvulla.

Havis Amandan suihkulähteestä juovat norsut ovat todennäköisesti Moskovan suuren sirkuksen eläimiä, mutta varmuutta asiasta ei ole. Ajankohdaksi veikataan vuotta 1968.

Kuva herätti eilen sunnuntaina suurta huomiota Facebookissa Helsingin kaupunginosat ennen ja nyt -ryhmässä (siirryt toiseen palveluun), jonne sen postasi helsinkiläinen Petri Juvonen. Hän on huutokauppakamari Helanderin vakituinen asiakas.

Valokuvat tulivat viime vuonna Huutokauppa Helanderin myytäväksi osana Miettisen jäämistöä. Huutokauppakamari osti historialliset valokuvat itselleen ja teetätti niistä isoja suurennoksia toimitilansa ikkunoihin Helsingin Viikkiin.

– Haluamme esitellä mielenkiintoista historiaa muillekin, Jenny Sirén Huutokauppa Helanderilta kertoo.

Toivo Miettisen sukulainen kertoo huutokauppakamarin blogissa, että Miettinen otti kameransa mukaan minne ikinä menikin. Blogissa (siirryt toiseen palveluun) on muutama kuva lisää.

Helsingin kaupunginmuseossa näitä "Mantan norsuja" ei tunnettu, mutta asiaa luvattiin selvittää.

Jos sinä tiedät kuvasta tai elefanteista jotain, kerro meille muillekin osoitteeseen helsinki@yle.fi .

Huutokauppa Helander osti Helsinki-aiheisia vanhoja kuvia edesmenneen taksikuskin jäämistön huutokaupasta ja laittoi niitä esille toimipaikkansa ikkunoihin Helsingin Viikissä.
Toivo Miettisen historiallinen kuva on päätynyt huutokauppakamarin ikkunaan kaikkien nähtäväksi.Huutokauppa Helander

Korjattu 20.6. kello 17:25 Helanderin huutokaupan viestin jälkeen kuolipesän nimi. Valokuvan on ottanut Toivo Miettinen, ei Aalto Vataja, kuten Helanderin huutokauppa aiemmin kertoi.