yle.fi-etusivu

Tanskassa turvapaikanhakijoille turvaa kaksi vuotta kerrallaan: Lauran ja Agoubin yhteiselämä on katkolla ensi vuonna

Tanska on ollut tiukan turvapaikkapolitiikan johtava maa Euroopassa jo vuosia. Uusimpien tiukennusten jälkeen pakolaiset saavat aluksi vain kahden vuoden oleskeluluvan. Arvostelijoiden mielestä pätkäturvapaikat vievät pohjan yrityksiltä kotouttaa tulijat.

Ulkomaat
Mohammed Ali Saidi
Tanska on majoittanut osan turvapaikanhakijoista telttaleireihin. Mohammed Ali Saidi esittelee telttaansa Naestvedin vastaanottokeskuksessa.

Syyrialaisen 27-vuotiaan Agoub Yacoubin ja tanskalaisen 26-vuotiaan Laura Perregård Larsenin yhteiselämän yllä leijuu eron uhka, vaikka he tulevat silminnähden hyvin toimeen. Agoub Yacoubin viisivuotinen oleskelulupa umpeutuu ensi vuonna. Avioliitto Lauran kanssa ei vaikuta asiaan.

mies ja nainen parvekkeella
Laura Perregård Larsen ja Agoub Yacoub toivovat varmuutta yhteisestä tulevaisuudestaan.Tom Kankkonen / YLE

Olen yrittänyt sopeutua tänne. Minulla on työpaikka, osaan tanskaa ja minulla on puoliso täällä.

Agoub Yacoub

Tämä johtuu siitä, että Agoub tuli Tanskaan turvapaikanhakijana, ja hänelle myönnettiin määräaikainen oleskelulupa. Hallitus on kaavaillut Suomeen samanlaista määräaikaisten turvapaikkojen järjestelmä.

– Niin kauan kun Syyriassa on sota, minua ei voi lähettää takaisin. Olen yrittänyt sopeutua tänne. Minulla on työpaikka, osaan tanskaa ja minulla on puoliso täällä, Agoub Yacoub kuvailee.

Tapaamme Lauran ja Agoubin pienessä vuokra-asunnossa Nørrebrossa Kööpenhaminassa. Juomme kahvia ja syömme syyrialaisia keksejä.

Tähtäimessä Ruotsi

Agoub Yacoub päätyi Tanskaan vuonna 2012, kun hän oli pyrkimässä Ruotsissa asuvien sukulaistensa luo. Syyrian pieneen armenialaisvähemmistöön kuuluva Yacoub on kotoisin Hasakasta Syyrian pohjoisosasta.

Tanska lyhensi vuodenvaihteessa oleskelulupien kestoa kahteen vuoteen henkilökohtaisen vainon perusteella pakolaisaseman saaville turvapaikanhakijoille. Toissijaisen suojelun saajat joutuvat tyytymään vuoden oleskelulupaan.

Tynkäturvapaikka vaikeuttaa sopeutumista

Agoub Yacoub sanoo, että tiukemmat säännöt vähentävät varmasti ihmisten halua sopeutua ja oppia tanskaa. Lisäksi työnhaku vaikeutuu.

– Työnantajat tuskin haluavat palkata ihmisen, jolla on esimerkiksi vuoden oleskelulupa. Työntekijä saattaa lähteä juuri, kun hän on päässyt vauhtiin uudessa työssä, Agoub Yacoub miettii.

Haluaisin, että Agoub tuntisi itsensä tervetulleeksi maassani.

Laura Perregård Larsen

Yacoubin määräaikainen oleskelulupa johtaa käytännön ongelmiin. Yacoub ja Laura eivät esimerkiksi voi ottaa yhdessä asuntolainaa. Matkustaminen Euroopan ulkopuolelle ei onnistu, ja häämatka Marokkoon peruuntui viisumiongelmien takia. Laura on surullinen tilanteesta.

– Haluaisin, että Agoub tuntisi itsensä tervetulleeksi maassani, kun kerran olemme yhdessä.

– Mieheni oleskelulupa voi katketa. Se käy mielessä, vaikka en mieti sitä jatkuvasti, sanoo Laura Perregård Larsen, joka lopettelee jatko-opintojaan.

Pysyvä oleskelupa ei onnistu vielä

Agoub Yacoub työskentelee kehitysvammaisten lasten kanssa, ja hän puhuu hyvää tanskaa.

Yacoub ei ainkaan nyt pysty täyttämään pysyvän oleskeluluvan tulorajaa, se vaatisi noin 3 000 euron kuukausituloja. Toinen reitti kulkee pitemmän oleskelun ja kielitaidon kautta.

Entistä lyhyemmät määräaikaiset turvapaikat ovat osa Tanskan ulkomaalaislain kiristyksiä, jotka hyväksyttiin tammikuussa.

Turvapaikanhakijoiden määrä on laskussa useimmissa Pohjois-Euroopan maissa, koska Balkanin pakolaisreitti on tukittu ja Turkista tulee hyvin vähän pakolaisia Kreikkaan. Touko-kesäkuun vaihteessa Tanskaan tuli vain muutamia kymmeniä turvapaikanhakijoita viikossa.

Eurooppalainen kilpajuoksu

Tanskan hallitus ilmoitti vuodenvaihteessa, että sillä on nyt tiukimmat säännöt turvapaikanhakijoille kaikista lähialueen maista. Euroopassa on kuitenkin käynnissä kilpajuoksu, jossa useimmat maat pyrkivät tiukentamaan sääntöjään.

Eva Singer
Eva Singer johta Tanskan pakolaisavun turvapaikkaosastoa.Tom Kankkonen / Yle

– Ruotsi, Norja, Saksa ja Suomi tiukentavat määräyksiään. Jos tavoitteena on pitää ihmiset poissa, se ei toimi, koska aina löytyy naapurimaa, joka tiukentaa sääntöjään lisää, turvapaikkaosaston päällikkö Eva Singer Tanskan pakoalaisavusta sanoo.

Hänen vaikutelmansa on, että välillä tähtäimessä on ensisijaisesti kotimaan yleisö. Poliitikot haluavat vaikuttaa päättäväisiltä.

Kovemmat otteet saavat tukea

Mielikuvista oli myös kyse, kun Tanskassa päätettiin, että poliisi voi takavarikoida turvapaikanhakijoilta rahaa ja koruja tulijoiden aiheuttamien kulujen kattamiseksi. Tanskassa ja maailmalla nousi hurja kohu ja vertauskuvia haettiin jopa natsi-Saksasta. Tanskan poliisi ei tiettävästi ole tehnyt ainoatakaan takavarikkoa.

Aina kun olen ajatellut, että pohja on saavutettu, on keksitty jotain uutta.

Eva Singer, Tanskan pakolaisapu

On vaikea sanoa missä vaiheessa tiukennuksissa tulee raja vastaan. Esimerkiksi määräaikaiset turvapaikat eivät ole ristiriidassa YK:n pakolaissopimuksen kanssa, arvioi Tanskan pakolaisapu.

– Aina kun olen ajatellut, että pohja on saavutettu, on keksitty jotain uutta, Eva Singer Tanskan pakolaisavusta pohtii.

Uutta voi olla luvassa. Kesäkuun puolivälissä julkaistun mielipidemittauksen mukaan, lähes puolet tanskalaisista kaipaisi vielä tiukempia otteita hallitukselta.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Kittilä

Mikä Kittilää oikein vaivaa?

Uinti

Jenna Laukkanen ui EM-hopeaa – komea parannus Suomen ennätykseen

Urheilu

Tshekki tarjoili Leijonille syksyn ensimmäisen tappion - hattutemppusankari nosti kahden maalin takaa voittoon

PyeongChang 2018

Kummola ei näe KHL:n täyskäännöksessä mitään tolkkua: ”Kuulostaa ihan kiristykseltä”