1. yle.fi
  2. Uutiset

Hakaniemen lasipaviljongin ja HIFK-areenan päätöksiin aikalisää

Hakaniemen hallin väistötilasuunnitelmat jäivät pöydälle tänään kaupunginhallituksen kokouksessa. Myös päättämistä Garden-monitoimikeskuksen tonttivarauksesta lykättiin.

Hakaniemi
Havainnekuva Hakaniemen kauppahallin väistötiloista
Havainnekuva Hakaniemen torilla tammikuussa avattavasta väliaikaisesta kauppahallista, Lasipaviljongista.Helsingin kaupungin kiinteistövirasto

Helsingin kaupunginhallitus on ottanut lisäaikaa kahdesta kaupunkilaisia kiinnostaneesta rakennushankkeesta päättämiseen.

Sekä Hakaniemen hallin remontin väistötiloista että Garden-monitoimiareenasta päättämistä lykättiin, että valtuutetut pystyisivät paremmin perehtymään suunnitelmiin.

Etenkin päätöksillä Hakaniemen hallin väistötiloista alkaa olla jo kiire. Hallin remontin pitäisi päästä käyntiin ensi tammikuussa.

Vaihtoehdoista vahvimmilla on väliaikaisen lasirakenteisen paviljongin rakentaminen Hakaniemen torille.

Paviljongin rakentamisessa puhutaan 5,7 miljoonan euron kustannuksista. Kiinteistölautakunnan puoltama ehdotus on kallein neljästä ehdolla olleesta vaihtoehdosta. Myös hallin kauppiaat ovat olleet lasipaviljongin kannalla.

Gardenille haetaan paikkaa Nordenskiöldinkadun varrelta

Helsingin kaupunginhallitus jätti pöydälle myös tonttivarauksen Helsingin IFK:n uudelle monitoimiareena Gardenille.

Jättihankkeelle on suunniteltu tonttivarausta nykyisen jäähallin tuntumaan Nordenskiöldinkadulle Töölöön. Tonttivarausta tarvitaan, jotta hankkeen jatkosuunnittelua ja toteutusedellytyksiä päästäisiin tekemään.

Suunniteluun ja kaavamuutoksiin on tarkoitus varata aikaa vuoden 2018 loppuun.

Lue seuraavaksi