Aitoessa ei auta ajatella liikaa – lippu Rioon olisi Elmo Lakalle jättipotti

Miesten 110 metrin aitajuoksumatkalla on kymmenen aitaa, jotka ovat tarkalleen 106,7 senttiä korkeita. 23-vuotias aitajuoksija Elmo Lakka sanoo, että kun tuon matkan pinkoo reilusti alle 14 sekunnin, ei päässä saa liikkua yhtään mitään.

aitajuoksu
Pika-aitajuoksija Elmo Lakka.
Simo Pitkänen / Yle

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden riveissä kolme vuotta viihtyneen Elmo Lakan vauhtiin eivät Suomessa kilpatoverit yllä. Lakan oma ennätys 110 metrin aidoissa paukkui viimeksi Raaseporin Tähtikisoissa aikaan 13,76.

Elimäeltä lähtöisin oleva mies lupailee kovempaakin vauhtia lähiaikoina.

– Tälle kaudelle päätavoite oli EM-kisoihin pääseminen ja siellä menestyminen. Suomessa tavoitteet ovat Oulun Kalevan kisoissa ja siellä mestaruuden uusiminen sekä Suomi-Ruotsi-maaottelussa voitto, Lakka kertoo.

EM-kisapaikka Amsterdamiin yleisurheilukisoihin Lakalle varmistui jo maaliskuussa.

Liikuntaa eri muodoissa kellon ympäri

Urheilu vie aimo osan Lakan hereilläolotunneista. Se, minkä vapaa-ajaksi voi laskea, menee palautumisen ohella opiskellen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä.

Pika-aitoja juostessa ei saisi käydä mitään mielessä. Silloin on juoksu mennyt huonosti, jos jotain on ehtinyt ajattelemaan.

Elmo Lakka, aitajuoksija

Into aitojen ylittämiseen sai alkusysäyksen 7-vuotiaan Elmon aloittaessa yleisurheilukoulun. Mutta vielä muutamiavuosia taaksepäin mukana oli muitankin lajeja kuin vain aitajuoksu.

– Pyrin urheilemaan monipuolisesti: telinevoimistelin, pelasin jalkapalloa ja pesäpalloa. 16–18-vuotiaaksi asti on on hyvä olla joku rinnakkaislaji ja päättää sitten millä jatkaa.

Elmo Lakan kohdalla päätös panostaa aitajuoksuun tuli 16-vuotiaana. Ensimmäinen SM-mitali sinetöi päätöksen.

Nykyinen aitaennätys vuodelta 1984

23-vuotiasta motivoi itsensä haastaminen ja oman kehityksen näkeminen. Menestys on lisännyt nälkää onnistua aina paremmin ja paremmin.

– Pika-aitoja juostessa ei saisi käydä mitään mielessä. Silloin on juoksu mennyt huonosti, jos jotain on ehtinyt ajattelemaan. Täydellä höyryllä maalia kohti ja lopussa katsotaan, mikä aika on, Lakka toteaa.

Eteenpäin pyrkimisen keskellä intoa pitää kiinni aitajuoksu-unelmista syö eritoten loukkaantumiset.

– Aina kun treeneissä menee huonosti tai pahimmassa tapauksessa, jos tulee jokin loukkaantuminen. Kyllä niistä tunteista on aina itsensä saanut kammettua ylös.

– Tekniikkapuoli on keskeinen kehityskohde. Nopeus ja voima alkavat olla hyvällä tasolla, mutta tekniikkaa pitää hioa jonkin verran.

Yhtenä unelmana Lakalla on saada Suomen ennätysaika 110 metrin aidoissa omiin nimiin. Nykyinen ennätys on 13,35 ja se on ollut aituri Arto Bryggaren nimissä vuodesta 1984 asti.

Elmo Lakka Harjun stadionilla pikajuoksuaita sylissään.
Miesten pikajuoksuaita on 106,7 senttiä korkea ja painaa kymmenisen kiloa. Simo Pitkänen / Yle

110 metrin aidoissa 110 prosentin iskussa

Seuraavan kerran Elmo Lakka kisaa jo heti huomenna keskiviikkona Jyväskylässä kun vuorossa on Jyväskylä Games. Kisa on vain yksi monien joukossa, sillä kisalähtöjä aiturille tulee viikottain.

Vaikka päätavoitteena ovat EM-kisat ja Suomen mestaruuden uusiminen – voisi nappijuoksu tuoda uran jättipotin jo nyt: Rion kisoihin raja on 13,47.

– Toivottavasti olisi yksi kilpailu ainakin, missä olosuhteet olisivat täysin kohdallaan ja mies 110 prosentin iskussa. Se voi onnistua, mutta on raja on kyllä kova, Lakka toteaa.

– Saa nähdä, onko se Rio tänä vuonna vai vuonna 2020 Tokion olympialaiset, mutta siellä on tähtäin ja toivottavasti sinne joku päivä päästään.

_Elmo Lakan tapasi toimittaja Annika Rantanen. _