Maahanmuuttajien uimakoulut täyttyvät nopeasti – suurin haaste on löytää yhteinen kieli

Kesäkuu on vilkasta uimakouluaikaa. Lasten uimakoulujen ohella käyntiin ovat pyörähtäneet myös aikuisten maahanmuuttajien uimakoulut. Moni maahanmuuttajista on kastautunut veteen ensimmäistä kertaa elämässään Jyväskylän uimahallissa pidettävissä uimakouluissa.

uimakoulut
Maahanmuuttajia uimakoulussa. Uimakoulukyltti uima-altaan reunalla.
Jarkko Riikonen / Yle

Maahanmuuttajille suunnatun uimaopetuksen tarve on kasvanut. Jyväskylässä on parin vuoden ajan järjestetty maahanmuuttajille räätälöityä uimaopetusta, tänä vuonna osallistujia on ollut jonoksi asti.

– Kesän uimakouluista miesten ryhmä täyttyi heti. Naistenkin ryhmä täyttyi ja lisäksi on ollut monia ylimääräisiä uimakouluryhmiä kevään aikana, kertoo vastaava uinninvalvoja Minni Ukonsaari Aaltoalvarista.

Maahanmuuttajien uimakoulut eroavat kaikille avoimesta uintiopetuksesta käytännössä vain kielen osalta. Välillä kommunikointi käy suomeksi tai välillä englanniksi. Vastaan tulee myös tilanteita, kun yhteistä kieltä ei löydy.

– Monesti on niin, ettei uimakoululainen puhu kumpaakaan. Silloin pitää varmistaa, että uimari on ymmärtänyt ohjeet. Voi näyttää tai käyttää kuvia, se on ehkä se suurin ero, kertoo Ukonsaari.

Uinninvalvoja löytää myös toisen eroavaisuuden.

– He ovat paljon rohkeampia eli harva aikuisista maahanmuuttajista on vedenpelkoinen. He eivät vain ole oppineet uimaan eli eivät ole saaneet uimaopetusta.

Uiminen on taitolaji

Uimakoulukurssi kestää kahdeksan tapaamiskertaa ja tavoitteena on saada kurssilla aikaiseksi jonkinlainen uimataito.

Maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita opettelemassa uimaan Jyväskylän uimahallissa.
Uintipotkujen harjoittelua altaan matalassa päässä.Jarkko Riikonen / Yle

– Kuten aikuistenkin kurssilla, se riippuu ihan lähtötaidoista. Se on paljon iästä kiinni ja siitä kuinka oppii uusia liikeratoja, Ukonsaari sanoo.

Kurdistanilainen turvapaikanhakija Alan Saleh osallistuu uimakouluun. Toinen uimakoulupäivä on meneillään ja uuden uimatekniikan opettelu kiinnostaa.

– Olen uinut aiemminkin. Kurdistanissa on paljon jokia, muttei järviä, Saleh kertoo.

Jatkossa maahanmuuttajia on tarkoitus ohjata entistä enemmän aikuisten uimakouluihin. Niihin ovat jo nyt tervetulleita kaikki yli 13-vuotiaat uimataitoa kaipaavat. Jyväskylässä uimakoulusta vastaava liikunnanohjaaja Eero Simonen kertoo, että aikuisten uimakouluja on tarjolla syyskuusta toukokuun loppupuolelle.

Juhannuksen jälkeen rantauimakouluihin

Lasten uimakoulujen osalta sesonkikuu on kesäkuu, vaikka myös lapsille uimakouluja on tarjolla ympäri vuoden.

– Kesäkuussa keräämme kaikki kasaan, jotka osaavat opettaa ja paiskitaan sitten kunnolla hommia, että lasten uimataito karttuisi ja vesiturvallisuus meidän seudulla lisääntyisi, liikunnanohjaaja Simonen sanoo.

Juhannuksen jälkeen käynnistyy myös Swimming Jyväskylän ja kaupungin yhdessä järjestämiä rantauimakouluja.

Uimaopetukseen kävi tutustumassa toimittaja Terhi Pirilä-Porvali.